keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Riika

Häämatkakohde on vielä täysin auki mutta tänä kesänä morsian ja sulhanen lähtevät kokeilemaan matkustamista ensimmäiselle ikiomalle ulkomaanmatkalle. Kyllä! Tallinnassa ollaan käyty mutta osana isompaa porukkaa ja Suomessa ollaan matkailtu mutta ulkomailla ei olla käyty kaksistaan.

Matkakohteeksi valikoitui Riika. Morsian on matkaillut aika monessa Euroopan maassa perheensä kanssa mutta Latvia on korkkaamatta. Siellä sulhanen taas on ollut oman perheensä kanssa.


Morsiamelle olisi kelvannut pieni ja persoonallinen hotelli mutta sulhanen valitsi neljän tähden ketjuhotellin. Yksi syy oli se että morsian on ihastunut Tallinnan Nordic Hotel Forumin ikkunateippauksiin ja tässäkin hotellissa sellaiset taitaa olla. Nettikeskustelujen perusteella hotellilla on kuitenkin loistava sijainti ja mahtava aamiainen joten morsian ei valita.


Vähän jännittää vaikka morsian tietääkin että hyvin tullaan toimeen. Eniten jännittää se miten sulhanen suhtautuu morsiamen "pakko nähdä tämä, tuo ja se, ja juuri nyt"-matkavaihteeseen. Pysyykö sulhanen mukana vai eksyykö johonkin vanhaan kaupunkiin?


Sitten passiasiaa. Morsiamen passi vanhenee 12.06.2012. Eli juuri sopivasti kuukausi ennen häitä... kääk! Lisäksi häiden ja häämatkan välillä ei ole ehkä yhtäkään arkipäivää. Millään ei viitsisi ensi kesänä hankkia passia täysin väärällä nimellä (kuinka monta kertaa vuotta sillä edes voi matkustaa vanhalla nimellä?) mutta ei taida myöskään saada uutta passia etukäteen uudella nimellä. Pääseekö morsiuspari ollenkaan häämatkalle kesällä 2012?!?!

3 kommenttia:

  1. Passi on aina voimassa käyttöikänsä loppuun, vaikka nimi vaihtuukin välillä. Ongelmaksi matkustaessa voi tulla se, että liput yms. kannattaa varata sillä passissa olevalla nimellä - ettei jää lentoasemalle, kun ei ole oikea henkilö matkustamassa. Samaten korttimaksut ulkomailla voivat olla kinkkisiä, jos joutuu todistamaan henkilöllisyyttään ja kortissa on jo uusi nimi...

    VastaaPoista
  2. Lähinnä tässä risookin se että joudun keväällä hankkimaan uuden passin kun ei se vanha ole enää heinäkuussa voimassa ja sitten häiden jälkeen joskus (ei sentään ihan heti) taas uuden passin koska en oikein luota siihen että vielä vuonna 2017 muistaisin että matkustaessa pitää käyttää tyttönimeä. Eli joudun maksamaan kaksi passia lähekkäin toisiaan kun taas jos olisin suunnitellut tämänkin asian paremmin niin selviäisin yhdellä passilla. Tosin eipä sitä vielä vuonna 2007 ollut nämä asiat suunnitelmissa... :D

    VastaaPoista
  3. Joo, muutenhan kai sillä ei ole väliä, mutta nimi pitää olla passissa ja matkalipuissa sama!!

    VastaaPoista