torstai 14. kesäkuuta 2012

Täydellinen pitsibolero

Morsian siis kiersi kaikki Tallinnan kaupat etsien sitä täydellistä boleroa. Tarjolla oli pitkiä hihoja ja virolaiseen tyyliin erittäin runsaasti helmillä sun muilla koristeltuja boleroita mutta ei sitä herkkää, lyhythihaista, unelman kevyttä boleroa mitä morsian etsi. Muutama liike kyllä tarjoutui tilaamaan tai tekemään juuri sellaisen kun morsian olisi halunnut, mutta toimitusaika olisi ollut pari viikkoa.

Parin boleron kohdalla koko oli väärä sillä liikkeessä saattoi olla vain muutama malli ja kaikki vain yhdessä koossa. Morsian heiluttelisi, tai edes liikkuttaisi, käsiään mielellään hääpäivänä joten ne jäivät hyllyyn.

Yhdestä liikkeestä sitten löytyi "ihan OK" bolero 20 eurolla jonka morsian päätti ostaa varmuuden vuoksi. Kuitenkin koko ajan mielessä oli että kaulus on vääränlainen ja materiaali ihan väärä ja tämä ei yhtään vastannut kuvitelmaa mutta lähtekööt kun halpa on.

Kun morsian sitten kävi varmuuden vuoksi kokeilemassa pukuaan viime viikolla, sattui silmään liikkeeseen tulleet bolerot (morsian vannoo ettei näitä ollut talvella kun hän puvun hankki, ja miksi olisi ollutkaan). Päällimmäinen näytti todella nätiltä mutta annas olla kun myyjä nosti sen pois näyttääkseen alla olevaa kevyempää mallia: juuri tuo!

Päällä se näytti juuri siltä kuin pitikin. Hinta oli suolainen 79 euroa, varsinkin kun tähän asti morsian on tunnetusti osunut aika kohtuuhintaisiin vaatteisiin ja asusteisiin. 80 euroa palasta pitsiä... Ei voi mitään, puku näytti juuri siltä kuin morsian oli haaveillut ja tämä olisi sellainen bolero jota kehtaisi pitää koko juhlan ajan eikä se riitelisi tyylillisesti hääpuvun kanssa.

Lohduttaa tietää ettei morsian ole ainoa jolle on sattunut tuplaostoksia...

Näette sitten heinäkuussa kannattiko. ;)

2 kommenttia:

  1. Hienoa että löytyi! Minä löysin myös itselleni IHANAN pitsiboleron omasta hääpukuliikkeestäni!! :) Nyt pitäisi enää morsiustytölle löytää samantyylinen, ajatuksena oli käydä Tallinnassa mahdollisesti katsastamassa... Voisitko vinkata mistä liikkeistä boleroita löysit? Millainen on se ylijäänyt bolero, joka nyt jäi käyttämättä? (jos se on kiva ja olisit halukas sen ehkä myymään, voisin harkita ostavani sen sulta.. ;))

    (Omastani taisin kans maksaa sen 79€, ja en haluaisi maksaa samaa summaa toista kertaa..)

    VastaaPoista
  2. Voi, mielelläni bloggaan ensi viikolla Tallinnan ostosreissusta. Olisi tietysti pitänyt tehdä se muistin takia jo monta viikkoa sitten mutta koitan tehdä parhaani.

    Saamaan postaukseen voisin kuvata paremmin tuon halvemman boleroni.

    VastaaPoista