lauantai 24. syyskuuta 2011

Hulluna liikuntaan

Eilen morsian kävi Kuntoportilla otattamassa mitat ja tekemässä kuntotestin. Mitoissa ei tullut uutta tietoa koska mittanauha ja vaaka ovat sangen tuttuja kapistuksia. Myös rasvaprosentin morsian tiesi olevan melko korkea (rasvaa on kehossa 33 kg!!!).

Kuntotestissä kyykyissä morsian on alimmalla tasolla (oliko se nyt heikko?), samoin punnerruksissa mutta uskomatonta kyllä, vatsoissa vain toiseksi alimmalla! Eli vaikka Jessica kehuikin vartaloa kauniinmuotoiseksi (lantio-vyötärö erotuksen mukaan morsian ei kuulu riskiryhmään vaan rasva on sitä "turvallisempaa" koska se on asettunut takapuoleen) niin personal trainerille on kyllä käyttöä. Kotiin lähti kuntosaliohjelma joka pitäisi käydä tekemässä joka sunnuntai. Kerran viikossa sen takia että kalenteri on täynnä liikuntoja joista morsian ei haluaisi luopua mutta joita pitää kyllä joskus ainakin siirrellä jottei elimistö totu liikaa. Tällä hetkellä vaan jokainen on rakas ja niiden paikka hyvin perusteltu. Tosin vaihtelu virkistää, sillä tänään morsian kävi testaamassa Kuntoportin Bootcamp-tunteja eli Thaiboxingia ja Crossfitiä. Thaiboxing oli mielettömän kivaa joten sitä pitää saada lisää.

Maanantai - Zumba

Koska morsiamella on maanantaina vain kaksi tuntia opetusta (vaikka meneekin töihin hyvissä ajoin valmistelemaan tulevaa viikkoa) on Zumban paikka itsestäänselvästi maanantai. Maanantai-iltana on tehoja jäljellä vaikka kuinka ja energinen aloitus viikolle onkin ihan mahtava. Zumban jälkeen suihkuun ja parkkeeraus sängylle katsomaan Tara, Glee ja Good Wife. 

Tiistai - Pilates 

Tiistai taas on viikon tiukin päivä töissä (siirtymä työpaikalta toiselle 45 minuutissa ja muutama vaativa ryhmä) joten on ihanaa mennä tunnille jossa saa tehdä omaan tahtiin ja omaa kehoa kuunnellen (viikko sitten morsian tosin meinasi nukahtaa pari kertaa). Ihanaa kun ohjaaja kehottaa kuuntelemaan omaa kehoa ja miettimään miltä nyt tuntuu. Sitä kun ei työpäivän aikana usein ehdi tekemään.

Keskiviikko - Lepopäivä

Keskiviikko on vakiintunut kauppapäiväksi. Paitsi silloin kun työpäivän jälkeen on vielä opettajainkokous. Siksi liikuntaa ei ole työmatkojen lisäksi kalenterissa, koska jos morsian lähtisi taas huitomaan jollekin ryhmätunnille ei loppuviikoksi olisi jääkaapissa ruokaa. Tai mikä pahinta, sulhanen saisi omin päin mennä ostamaan loppuviikon iltaruoat. Hui!

Torstai - Pumppi 

Pumppi on melko uusi laji liikuntakalenterissa. Ja aivan ihanan kamala! Toistaiseksi mennään max. 3.5 kg painoilla ja vieläkään esim. hauiskäännöt ja ranskalaiset punnerrukset maaten eivät onnistu ihan yhtä monta kertaa kuin muilla. Ensimmäisen kerran jälkeen morsiamen ylävartalon lihakset olivat kipeät vielä maanantainakin. Silti jonkinlainen masokismi saa jopa odottamaan pumppi-tuntia.

Sunnuntai - Juoksulenkki

Sunnuntai aamupäivän lenkistä morsian on kirjoittanut aiemminkin. Se on vaan niin täydellinen oma hetki omien ajatusten kanssa. Tosin nyt Jessica muutti rutiinia sen verran että joka toinen viikko juoksemisen sijaan pitäisi tehdä 60-90 min reipas kävelylenkki, sauvoilla tai ilman. Sunnuntailenkissä on ollut ehkä parasta se että lenkin jälkeen on tiennyt että enää ei tällä viikolla tarvitse riehua ja meuhkata. Paitsi nyt kun ainoa hyvä paikka kuntosalitreenille löytyi sunnuntailta...

Kuntosalin kanssa pitää siis olla todella tiukkana. Se kun tuntuu tylsältä ja siinä on helpoin luistaa ("Joo joo, kyllä mä tein jo 15 toistoa") ja kaiken lisäksi voi olla täysin mahdotonta jaksaa lähteä salille jos juoksemisesta on tullut pää kipeäksi tai juna Vantaalta on saapunut Jyväskylään puoli kuudelta ja iltaruoka on ollut jotain mitä sai helposti ja nopeasti tehtyä pakkasesta. 

Yksi asia mikä saattaisi auttaa kuntosalilla on iPod ja oma soittolista mutta sulhanen ei ole vielä suostunut uskomaan sen tarpeellisuutta ja rahaa menee muutenkin tällä hetkellä ihan mukavasti....

1 kommentti:

  1. Mahtavalta kuulostaa, kovasti tsemppiä! :) Anna miehelle tarkka lista, josta ei saa poiketa ja kokeile tulla vaikka jokatoinen viikko keskiviikon thaiboxingiin ;) Mulla tulee osittain työn puolesta aerobinen liikunta (zumba+tanssi 14h viikossa)ja tuskailen, että mistä aikaa salille, mutta keksin sitten heivata telkkarin poies...nyt kerkeää kerran viikossa salillekin ;) valintoja, valintoja....mutta liikunnan iloa ja tsemppiä tavoitteisiin, varmasti susta tulee solakka morsian kun niin olet päättänyt! ps. mieti myös aamuliikuntaa, lyhellä hölkällä ennen aamusuihkua saa hyvin koneen käyntiin ja aineenvaihdunnan päälle :)

    VastaaPoista