Edellisellä kerralla kun morsian laihdutti, n. 4 vuotta sitten, tuntui että joka ainoa viikko paino oli laskenut edes vähän. Ne viikot jolloin paino olikin noussut olivat ihan oikeasti yhden käden sormilla laskettavissa vaikkei niiden pitäisikään terveellisessä laihduttamisessa harvinaisia olla. Eikä ruokavalio ollut viime kerralla kovin erilainen kuin nyt. Pientä lipsumista oli silloinkin koska elämä on liian lyhyt ja pingottaminen on ihan turhaa (ja karkkejakin pitää syödä jos niitä hirveästi tekee mieli tai muuten niitä tekee mieli kohta vielä enemmän).
Sanotaan että laihduttaminen vaikeutuu mitä vanhemmaksi tulee, mutta ei kai neljä vuotta voi vielä tässä iässä vaikuttaa niin paljon?
Hermo meinaa mennä. Tälläkin viikolla paino oli hypännyt ne samat 800 grammaa takaisin jotka morsian luuli jo viime viikolla tiputtaneensa. Tarvittaisiin joku mielettömän hyvä kannustin. Sitä yritettiin sunnuntaina kun sulhanen kiltisti kyhäsi taustavalon ja valovarjon salamoineen ruokailutilaan ja otti "edistyskuvat". Paitsi että mitään edistymistä ei kuvissa ole havaittavissa kesäkuun kuviin verrattaessa! Oikeasti!!! Eli jos painoa tippuu minimaalisesti ja pelastusrengaskin kieppuu vaan lanteilla niin mistä sen tsemppikannustimen sitten saa?
Personal trainerin kanssa listattiin tavoitteita. Päätavoite oli todella helppo keksiä: paino 62 kg.
Välitavoitteiksi morsian kirjasi seuraavat:
- mahtuminen "normaalin" kokoisiin farkkuihin
- 10 km juokseminen
- allit pois
- lasketteleminen vaikeammissa rinteissä (eli siis lisää ketteryyttä ja kehonhallintaa)
Lisäksi PT kirjasi myös ruokaremontin mutta siitä morsian kuulee enemmän vasta puolentoista viikon päästä.
Saattaa olla että ruokavalioon pitää lisätä proteiinia tai hyvää rasvaa. Ainakin niiden kolmen mallipäivän perusteella jotka morsian kirjasi tarkkaan. Nykyään on nimittäin niin että alkuviikon jaksaa syödä todella mallikelpoisesti mutta sitten loppuviikosta tuntuu että tarvitsee ekstravälipaloja tai tekee mieli joitain ruokia (kuten jogurttia tai suolakurkkuhapankorppuja tai jotain vielä pahempaa) ja sitten viikonlopun jälkeen pitää taas kiristellä. Joten joku ruokavaliossa mättää vaikka morsian yhä väittääkin syövänsä melko terveellisesti ja niin usein kuin mahdollista itsevalmistettua ruokaa.
Tai sitten on niin että morsian on täysin harhainen ja ruokavalio on niin pielessä kuin vain voi olla. Jolloin tästä tulee erittäin rankkaa...
Mistä sitten johtuukaan, niin uusissa kuvissa kannat vartaloasi paljon rydikkäämmin. Ettei olisi niin, että lihakset on kehittyneet rasvan palaessa? Se ehkä selittäisi painon hitaan laskunkin. Toisaalta kun jaksat treenata myös lihaskuntoa niin perusaineenvaihdunta kasvaa! Tsempit!
VastaaPoistaVäittäisin että syyllinen ryhdille on pilates. Joka olikin tarkoitus kun lajin aloitin mutta olipa ihanaa kuulla että sen jo huomaa! :D
VastaaPoistaPainoa ei kannattaisi tuijottaa vaa'alla, vaan otat ihan rehellisen mittanauhan käteesi ja mittaat sillä strategiset paikat (mm. vyötärönympärys, reisien ympärys ym.), jos haluat selvittää aina kropan muutokset. Lihas tosiaan painaa, joten jos painosi pelkästään tippuisi, tarkoittaisi se sitä että lihasmassaa ei tulisi ollenkaan.
VastaaPoistaJoten vaakaa ei kannata aina uskoa :)
En osaa sanoa muuta kuin että kauhiasti tsemppiä!
VastaaPoistaSamassa veneessä ollaan. Minulla on kyllä lähtenyt kiloja yllättävän helposti, vaikka plussaviikkojakin on ollut. Silloin kun vaaka ei näytä toivottua tulosta, on entistäkin tärkeämpää, että se urheilu mitä tekee, on mielekästä ja siitä tulee hyvä fiilis. Jostainhan se ilo on revittävä, jos ei vaaka sitä tuo, muuten koko paska jää. Toivottavasti ruokaremontti tuo jatkossa parempia tuloksia!
Mutta me ei luovuteta, eihän :)
Tsemppiä sinne! Itsellä takkuaa myös. Ensin putosi 4kg, sitten tuli takas jo yli kilo, nyt olen taristanut ruokavaliota ja lisännyt liikuntaa. Itsellä on ihan ehdoton herkkukielto, minulle niin on helpointa eikä se ole asiassa edes vaikein osuus. Syön proteiinipainotteisesti ja valkoiset jauhot ja sokerit on kokonaan pois.
VastaaPoistaSinull atodellakin näkyy ryhdin muutos erittäin hyvin noissa sivukuvissa.Onnea siitä!
T: Bride
Kuinka pitkä olet?
VastaaPoistaTäällä myös yksi laihdutusongelmainen. Tuntuu ettei paino tipu vaikka mitä tekisi! Tai oikeastaan, ei se paino mua kiinnosta, mutta ällöttää tämä vararengas mahalla ja iso takapuoli.
Laihduttamistani vaikeuttaa vielä se, että ristiniveleni revähti vasemmalta puolelta, joten olen vähintään kuukauden täydessä liikuntakiellossa. Nyt pitää tarkkailla syömisiä entistä tarkemmin! Olen kuitenkin sen verran energinen, että eilen kävin ulkoiluttamassa kyynärsauvojani. Ja voi että miten hiki alkoi virtaamaan! Uskomattoman tehokasta liikuntaa, vain 20minuuttia jaksoin ja sitten makasin kuolleena koko loppuillan.
Tsemppiä kovasti sinne, hienoa että olet saanut PT:n! Kyllä se siitä, kunhan muistaa että laihduttamisen ei kuulu olla mukavaa :D
Kyllä täällä mittanauhaakin käytetään(rinnanympärys, rinnanalus, vyötärö, lantio), joka kuun 20. päivä, mutta kun nekään mitat eivät juuri muutu. Oikeasti! Ja nekin on aika epäluotettavia kun itse mittaa, pitäisi varmaan tatuoida oikeat paikat. Onneksi PT ne nyt viimeksi mittasi ja mittaa toivottavasti ensi kerralla samasta paikasta.
VastaaPoistaJa pituutta minulla tosiaan on niinkin huimat kuin 153 cm.
Eli tsemppiä myös kaikille teille muille kanssalaihduttajille!
Hei vaan :) Yksi asia mikä minulle tulee mieleen tuosta laihdutuksesta on se, että usein ihmiset eivät keskity tarpeeksi siihen tärkeimpään asiaa eli syömisten vähentämiseen.
VastaaPoistaLaihdutus on kuitenkin aika yksinkertainen asia, mutta tuntuu että nykyisin urheilu on saanut ihan liikaa "julkisuutta" laihduttamisen välineenä. Kyllä, se on terveellistä kun sitä harrastaa säännöllisesti hyötyliikuntana ja miksei välillä vaikka vähän kovemmallakin sykkeellä, mutta joskus saattaa käydä niin että urheilee liikaa. Jos urheilee liian kovalla temmolla, saattaa tultua syötyä enemmän kuin mitä liikunnalla itse asiassa yritti kuluttaa pois. Itselläni laihduttaessa tärkeintä on se jokapäiväinen rauhallinen liikkuminen (esim. kävely, pyöräily) sekä laadukas, terveellinen ruoka :)
Tsemppiä kauheasti!
Niin piti lisätä vielä että kannattaa ottaa löysin rantein laihdutus siinä mielessä että liian tiukalla dietillä ylilyöntejä tulee ehkä helpommin kuin muutoin. Itselleni olen kokenut sopivaksi pitää yhden "vapaapäivän" viikossa, jolloin saan syödä mitä haluan (EI kuitenkaan niin että koko päivän napostelen jotain vaan esim. puolikas pizza TAI karkkipussi illalla) :)
VastaaPoistaEi ihme ettei muut saa syyä karkkeja sun häissä :DDDD
VastaaPoistaKyllä minun häissä saa syödä karkkia ihan kuka tahansa joka viitsii niitä käsilaukussaan kantaa! Myöskään kakkupoliisiksi en aio ensi heinäkuussa ruveta. ;D
VastaaPoistaVartalosi on mielestäni seksikäs.
VastaaPoista