tiistai 31. elokuuta 2010

Minihäät?

Ei se tietenkään onnistu niin kuin on tarkoitus.

Aikataulusotkujen takia morsian joutuu perumaan sovitut kurkistusajat. Loistavaa, niitä kun piti kinuamalla kinuta. Seuraava mahdollinen kerta siirtyy nyt lokakuuhun tai sitä myöhemmäs. Jos morsian siis kehtaa enää soittaa noihin paikkoihin koskaan enää peruutusten jälkeen. tai mennä 500 m lähemmäs kyseisiä kartanoita.

Joka saikin taas miettimään että mikä se on se ehdoton minimihää. Sulhasellehan se olisi kahdestaan maistraatissa ja kortti kaikille jotka eivät olleet paikalla.

Kuolisiko morsian jos vihkimistä olisi todistamassa vain morsiamen perhe (5 hlö), sulhasen perhe (5 hlö) ja morsiamen parhaat ystävät (5 hlö)? Tosin parhaat ystävät on vaikea rajata koska mieli tekisi lisätä tuohon ainakin vielä kahdeksan henkeä. Ja sitten syötäisiin jossain hienossa ravintolassa. Morsiamella saattaisi olla se himoittu hääpuku päällä, mutta todennäköisesti jotain arkisempaa.

Mutta kun se "salaa maistraatissa" ja kortti perään sukulaisille tuntuu jotenkin kylmältä, sisäänpäin kääntyneeltä, "pärjään hyvin ilman teitäkin". Ollaan rakastuneita, halutaan teidät juhlistamaan sitä, halutaan että olette jatkossakin osa meidän elämää ja meidän tulevaa perhettä on paljon enemmän morsiamen ajatusmaailmanmukainen.

Tosin se minimi hääjuhla onnistuisi jo vuonna 2011. Jonka jälkeen voisi ruveta rakentamaan sitä perhettä.

maanantai 30. elokuuta 2010

Pyörät pyörimään

Hankala morsian ilmoittautuu: puhelinsoitto kahteen tuolla top listalla keikkuvaan paikkaan ja kurkistusaika seuraavan kotikoti-vierailun yhteyteen hoidettu. Ensimmäisessä paikassa piti pahoitella sitä, että morsian on näin hankala asiakas ja haluaa tulla melkein-kesä lauantaina paikan päälle, koska on ulkopaikkakuntalainen ja voidakseen raahata myös vähemmän innostuneen sulhasen mukaansa on vierailun oltava lauantaina. Mutta kun eihän kesähääpaikasta saa talvella kunnon kuvaa! Ja onneksi puhelimen toisessa päässä oli ymmärtäviä vastaajia.

Joten nyt täällä on ihan viralliset kurkistusajat varattu. Morsianta jännittää ihan vain vähän!!!

Backaksen kartanosta muuten sanottiin että kyllä he jatkavat ihan samaa toimintaa kuin ennenkin vaikka maa jalkojen alta myytäisiinkin. Ensimmäinen puhelimeen vastannut ei ollut asiasta yhtä varma mutta tämän vakuuttelijan kanssa sovittiin sitten kurkistusaika. 
Koska ajat piti varata aamulle/aamupäivälle niin enää ei soiteta kolmanteen paikkaan. Jätetään se sitten vara-vara-mahdollisuudeksi myöhäisempään vierailuun jos nämä kaksi eivät kolahda.

Eli jos morsian luuli että lause "suunnittelen tässä häitäni kesälle 2012..." avaa kaikki ovet niin oli väärässä. Eikä mene enää koskaan minnekään soittamatta etukäteen. "Hei äiti, voitaisko me tulla käymään?"



sunnuntai 29. elokuuta 2010

Haluatteko kuulla hyvän vitsin, jonka kuulin äsken Yleisradion kahvilassa?

Miksi naisen hääpuku on useimmiten valkoinen?

Koska kaikki muutkin kodinkoneet ovat valkoisia.


Onneksi keittiökoneita saa nykyään rosteerisina ja pesukoneitakin mustina, silitysraudoista puhumattakaan.

lauantai 28. elokuuta 2010

Yksi tippui pois?

Morsian puhui äitinsä kanssa puhelimessa ja äiti mainitsi ohimennen sivulauseessa että Vantaan Sanomissa (28.8) oli juttua siitä että kaupunki on ostamassa Backaksen kartanon. Ohimennen! Sehän on sijalla 2 juhlapaikoissa ja sinnekin oli tarkoitus mennä syyskuussa kurkkaamaan.

Toinen puoli morsiamesta on ihan hyvillään että vaihtoehdot karsiutuvat jos se tarkoittaa sitä, että jäljelle jää Hämeenkylän kartano. Toinen puoli on vähän kauhuissaan.

Voihan olla että kaupan jälkeenkin jonkinlainen vuokraustoiminta jatkuu ja varmasti jo hääpäivän varanneita ei potkaista taivasalle, mutta jotenkin pelottaa että päivämäärän sopiminen vuodelle 2012 voisi olla takkuista.

Nyt äkkiä niitä paikkoja tarkastamaan ja päivää varaamaan!

torstai 26. elokuuta 2010

Morsiamen kuntokuuri

Morsian aloitti kuntokuurin elokuun 1. päivä. Tai tarkalleen ottaen elokuun 1.  päivänä pahaa-aavistamaton tuleva anoppi saapui vierailulle kainalossaan kolme kakunpalaa eikä morsian tietenkään voinut kieltäytyä. Kuntokuuri alkoi siis virallisesti elokuun 2. päivänä.

Kuntokuuriin nimittäin kuuluu se että vain lauantaina saa syödä herkkuja ja elokuun 1. sattui olemaan sunnuntai. Tämä päätös ei ole ehkä pitänyt täydellisesti mutta toimii paremmin kuin jos jääkaapin ovessa ei olisi "Lauantai on karkkipäivä"-kylttiä. Silloin nimittäin karkkipussin tai suklaalevyn saisi ostaa minä päivänä tahansa ilman omantunnon tuskia.

Kuntokuurissa on tsemppaamassa myös Kiloklubin liikuntamittari. Tällä viikolla morsiamen liikuntakalenteri näyttää tältä:

ma: 35 min hölkkää/kävelyä
ti: lepopäivä
ke: 60 min Zumbaa
to: 30 min hölkkää/kävelyä, 30 min reipasta kävelyä
pe: 30 min pallojumppaa
la: 30 min hölkkää/kävelyä
su: 60 sauvakävelyä

Tämä on Kiloklubin mielestä laihduttajalle sopiva määrä liikuntaa vaikka tavoite onkin oppia juoksemaan ja kasvattaa juoksulenkkien pituus tuntiin.

Häät ovat ihana tekosyy. Morsian ei nimittäin pysty laihduttamaan ilman jotain konkreettista tavoitepäivää jolloin pitää olla painossa XY kg (ja se valitettavasti näkyy jojoiluna) ja nythän sellainen on tiedossa. Tällä meiningillä painonpudotus on onnistunut kahdesti aikaisemminkin joten morsian on toiveikas.

Painonpudotuksessa ei ole tsemppaamassa sulhanen joka saa syödä niin paljon herkkuja kuin jaksaa (kehon puolesta siis, ei morsiamen) ja jonka ei ilmeisesti tarvitse liikkua pysyäkseen solakkana. Tosin morsian on toiveikas myös sen suhteen että kunhan alkuun päästään niin sulhanenkin alkaa kannustamaan. Kyllä se viime viikolla jaksoi vielä lenkkeillä mukana.

Lenkkipolulla eniten kannustaa mielikuva haavehääpuvusta.

torstai 19. elokuuta 2010

Kengät

Morsian sattui eilen kävelemään kenkäkaupan ohi ja näyteikkunassa olivat todella nätit, potentiaalit hääkengät. Niissä oli vähän siroa korkoa, muttei liikaa, tukevuutta, reikäkoristeluja ja valkoinen väri. Sulhasta ei saatu vakuuttuneeksi siitä että häähanginnat voi ihan hyvin aloittaa kengistä, kaksi vuotta ennen häitä ja ilman tietoakaan puvusta.

Siis miten niin kenkien pitäisi sopia pukuun? Ja miten niin ne ei sopisi? Kenkiähän ei edes välttämättä tule näkymään hameen alta, hame tulee joka tapauksessa olemaan valkoinen (puhtaan-, norsun- tai kerman-, ihan miten vaan) ja kengät voi aina mätsätä laukkuun jos ei ne täysin hameeseen sovi. Morsiamen mielestä on parempi jos asusteet eroavat vähän hääpuvusta. Mieluummin niin kuin että päällä näyttäisi olevan viimeistä piirtoa myöten hiottu univormu.

Valkoisissa korkokengissä on vain jotain. Sellaisia ei morsiamen kaapista vielä löydy. On valkoisia sandaletteja, kesäkenkiä, puukenkiä, ja saapikkaita mutta ei valkoisia korkokenkiä. Joten ei ihme että kenkäkaupan ikkunassa keimailevat valkoiset korkkarit kiinnittävät huomion. Vihdoinkin kun olisi syy ostaa ne.


Viimeisenä tunnustuksena: morsian vihaa sukkahousuja. Tähän asti juhlakenkävalinta (eli ne sandaletit) on taannut sen ettei juhliin ole tarvinnut moisia pukea. Eikä ne kyllä tule omiin häihinkään päälle. Oli miten vastaan juhlaetikettiä tahansa.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

5 syytä mennä naimisiin

Vaikka avioliitto onkin morsiamen mielestä instituutiona menettänyt merkitystään niin silti löytyy muutama syy miksi se on kannattavampaa kuin avoliitossa koko loppuelämänsä sinnitteleminen:

1. Sen jälkeen pariskunnasta tulee perhe
2. Sen jälkeen voi alkaa yrittää lasten tekoa (morsian taitaa olla kuitenkin vähän vanhanaikainen)
3. Sulhasen ei tarvitse käydä erikseen tunnustamassa niitä lapsia
4. Jos sulhanen joutuu sairaalaan on asioiden hoitaminen helpompaa kun voi sanoa "Olen hänen vaimonsa..."
5. Jos jotain sattuisi jommalle kummalle joskus helpottaa avioliitto asioiden hoitamista muutenkin

Ja miksi sitten juuri tämä sulhanen?

... sillä on maailman söpöin hymy
.... maailman kutiavin kroppa
... loputon tietotaito tietokoneissa
... kyky pysyä hoikkana ilman minkäänlaista urheilua
... heikko viinapää (uskokaa, se on plussa kun ei tarvitse arvailla mihin baariin se on tänä perjantaina mennyt)
... lehmän hermot
... taivaallisen tasainen luonne
... suloiset vaaleat hiukset
... rikollisen täydelliset silmäripset miehelle
... todella söpö takapuoli
... tarpeeksi pituutta yltääkseen kaupassa ylimmälle keksihyllylle
... samanlainen huumorintaju kuin morsiamella
... näppäryyttä niin puutöissä kuin keittössäkin
...

"Joo se kiersi yllä pään, mitä vaan mut se ei voi olla niin, oo että kun päättää tähän jään, niin heti suljetaan rouvakellariin..."
Maija Vilkkumaa - Rouvakellari

tiistai 17. elokuuta 2010

Mieti, mieti, mieti!

Tässä yksi syy miksi häät on hyvä suunnitella huolella. Se on joko teltta tai alkoholitarjoilu. Ei kumpaakin.



Juu, morsian myöntää ratsastavansa täysin Ellen DeGeneresillä mutta ehkä kaikki eivät ole videota nähneet. Mutta morsian ainakin oli kuolla nauruun kun sattui katsoman Ellenin ohjelmaa juuri sinä päivänä kun tämä video esitettiin.

maanantai 16. elokuuta 2010

Save the date

Ehkä ihan turhaa jenkkihömpötystä mutta morsiamesta oli kiva saada serkulta eräänä jouluna tällainen kortti jossa käskettiin varamaan seuraavan kesän lauantai heille. Vähän niin kuin varoitus niille sukulaisille jotka eivät ole asioista ihan vielä perillä (tämän morsiamen isää ainakin kannattaa varoittaa, ja tarpeeksi usein).

Ja tämän parin häihinkin kutsutaan muutama (sukulainen) jolle häät todennäköisesti tulevat ihan puskan takaa joten eikö niitä vieraita ole kiva varoittaa?

Eihän siinä kortissa välttämättä tarvitse olla tulevan hääparin kuvaa eikä mitään kummoisia korulauseita mutta ehdottomasti idea laitettiin korvan taakse. Tai sitten asian voi toki ilmoittaa joulukortissakin. Ties vaikka tämänkin parin vieraiden postiluukut heilahtaisivat joulukuussa 2011.

lauantai 14. elokuuta 2010

Sun vai mun nimi?

Tämä on yksi vaikein häihin liittyvä yksityiskohta. Minkä nimen morsian valitsee itselleen? Tuntuu että kaikkien muiden morsianten on helppo tehdä päätös ja siksi onkin kummallista että tämä morsian tuskailee asian kanssa pääsemättä päätökseen. Keittiöpsykologialla voisi jopa analysoida että koska sulhasen nimen ottaminen tuntuu, jos ei vastenmieliseltä, niin hankalalta niin silloin perimmäinen syy on se ettei naimisiin haluta ollenkaan. Onneksi täällä ei uskota keittiöpsykologiaan.

Olisi helppo jos toisella olisi todella kaunis, ehkä harvinaisempikin sukunimi. Mutta kun nimet on tyyliin Virtanen ja Nieminen niin tuntuu että ojasta mennään allikkoon. (Nieminen on kyllä noista kivempi mutta valitettavasti päätös ei ole noinkaan helppo). Lisäksi morsiamen vanhemmat näkivät vaivaa keksiessään morsiamelle kauniin nimen jossa kaikki nimet alkavat samalla kirjaimella. Pitäisikö nyt viimeinen vaihtaa joksikin muuksi?

On niitä argumentteja puolestakin: morsian haluaa koko perheelle saman nimen ja näin on tehty Suomessa kauan. Blaa blaa blaa.

Morsian on mennyt jopa äärimmäisyyksiin ja ehdotellut sulhaselle, ei nyt sentään omaa nimeään mutta äitinsä tyttönimeä (silloin sulhasen kaikki nimet alkaisivat vuorostaan samalla kirjaimella) sekä muita harvinaisempia nimiä suvustaan. Ja yrittänyt kysyä löytyisikö sellaisia sulhasen puolelta. Yhdistelmä nimikään ei onnistu. Tyyliin Reinikainen + Mäkinen = Reinimäki. Silloin hääparin sukunimeksi tulisi Nenminen. Ihan hauska mutta ei ehkä menisi läpi.

Tekeekö se morsiamesta ihan kamalan huonon kun ei pysty ratkaisemaan tätäkään?

perjantai 13. elokuuta 2010

Taustamusiikkia

Musiikilla on hyvä jatkaa...

Morsian aloitti nimittäin juuri toisen soittolistan kokoamisen. Koska hääpari valokuvaa paljon niin kuvaesitykseen kyllä löytyisi materiaalia. Siksi, vaikka klisee alkaakin olla, niin häissä todennäköisesti näytetään valokuvaesitys. Morsiamen mielestä hyvä paikka olisi ruokailun taustalla niin että esitys pyörii non stoppina. Eräissä toisissa "juhlissa" nimittäin kuvaesitystä pyöri aivan liian nopea ja koska jokainen kuva näkyi vaan kerran niin osalta vieraista meni joku kohta ohi.

Toinen pohdittava onkin tarvitseeko tilanteeseen enää taustamusiikkia? Muuta kuin hissimusiikkia? Mutta sitten morsian törmäsi toisessa blogissa tähän videoon:





Ihana! 
Joten JOS ruokailun&kuvien taustalla on musiikkia niin olisi ihanaa jos se koostuisi rauhallisista duetoista. Mutta yht'äkkiä morsiamen pää lyö tyhjää. Missä on kaikki hyvät duetot (lue: rauhalliset)? Ricky Martinin ja Christina Aguilerankin on liian vauhdikas. Onneksi on Spotify. Ja Youtube. Näiden yhdistelmällä pitäisi  kyllä saada kahdessa vuodeksi aikaiseksi soittolistat.

torstai 12. elokuuta 2010

Mitä musiikkia soittaa häissä?

Yksi syy mikä johtaa hääpaikan hylkäämiseen on se ettei siellä pysty tanssimaan. Morsian haluaa tanssia! Vaikka ei itsekään ole parketin partaveitsi (onneksi vielä ehtii oppimaan) ja sulhasen saaminen tanssilattialle on yleensä pitkien mököttävien katseiden ansiota niin kyllä nyt kerran pitää heittäytyä musiikin vietäväksi. Mutta minkä musiikin?

Modernimmissa (ja ehkä huokeimmissakin) häissä tanssimusiikki tulee stereoista. Perinteisimmissä häissä on tilattu paikallinen bändi soittamaan Akselin ja Elinan häävalssi. Morsian haluaisi jonkun välimuodon. Ei missään nimessä koko iltaa perinteistä suomalaista musiikkia mutta häävalssi(t) saisivat tulla livenä. Onneksi Suomi on pullollaan hääbändejä jotka osaavat soittaa muutakin kuin sen Akselin ja Elinan. Yksi on mielessä mutta ei paljasteta sitä vielä.

Loppuilta voisi sitten tulla stereoista. Mutta soittolistan kokoaminen on vaikeaa. Morsiamella on neljä sivua tanssittavaa musiikkia. Bändeinä Semmarit, Leevi and the Leavings, Aerosmith, Bon Jovi,  Micheal Learns to Rock, Abba, Foo Fighters, Nickelback, Crowded House, U2, The Beatles, Hoobastank, Maroon5, Elton John, Elvis Pressley, Bonnie Tyler, Righteous Brothers, Joe Cocker ja jopa Prince. Mutta morsian myöntää että vaikka yritti valita laidasta laitaan niin soittolista on aika nuorekas.

Häviääkö siis vanhempi polvi lattialta heti kun livemusiikki vaihtuu soittolistaan? Olisiko kenelläkään ehdotusta millä saisi vanhemmatkin vieraat tanssimaan? Pitääkö soittolistaan piilottaa Anne Mattilaa tai Jari Sillanpäätä?

Kaikki kappaleet on valittu sillä logiikalla ettei niissä nyt sentään lauleta "Smack my bitch up" vaan mieluummin "Can't help falling in love with you", "Love is all around", "She's Madonna", "Vettä olet voimaa", "You had me from hello" ja "You took my heart away". Vähän sokerista mutta eikö se kuulukin häihin? Morsian ei muista kaikkea mitä siskon häissä soitettiin mutta sisko onkin aina ollut se rockimpi.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Se oikea päivä

Vuosi on jo valittu. Nyt vaan pitäisi päättää se päivä.

Kihlasormuksessa lukee 10.01.10. Päivämäärään liittyy symmetrian lisäksi myös merkitystä hääparille. Siksi vihkipäivääkin katsotaan sillä silmällä. Olisi mukavaa jos sekin olisi jotenkin symmetrinen. Vaikka tottahan on että mikä tahansa päivä muuttuu tärkeäksi koska se on SE päivä.

Yksi vaihtoehdoista oli 12.08.12. Niin kauan kunnes morsian tajusi ettei se olekaan lauantai vaan sunnuntai. Jolloin se muuttui päiväksi 11.08.12. Eli tasan kahden vuoden päästä tästä päivästä. Tosin säävarauksella. Eilen tuli vettä taivaalta ja päivä oli harmaa. Eli elokuu ei tosiaankaan näyttänyt parhaita puoliaan. Viisaat sanoisivat että säätä on aivan mahdotonta ennustaa kahden vuoden päähän, mikä onkin totta. Lisäksi vesipisarat kuulemma tuovat onnea avioliitolle. Silti tämä morsian ei toivoisi niitä saaveittain taivaalta. Muitakin päiviä on pyöritelty.

12.05.12
07.07.12
21.07.12

ja sulhasen ehdotus eli 12.01.12!

Eilen kun asiasta puhuttiin niin morsian koitti muistuttaa että haluaa kesähäät. Lisäksi 12.01.12 on torstai! Mutta liittyy muihinkin päiviin ongelmia. 12.5. on päivää ennen morsiamen syntymäpäivää ja 21.7. on päivää ennen morsiamen äidin syntymäpäivää. Sanomattakin on selvää että morsian haluaisi vähän uniikimman päivän erillään kaikennäköisistä muista merkkipäivistä.
 
Jääkö jäljelle vain 07.07.12? Siinä ei ole morsiamen etsimää symmetriaa mutta päivämääränä se on joka vuosi symmetrinen ja ehkä sulhasellekin helppo muistaa. Toisaalta tämä taitaa jäädä hääpaikan ja kohtalon haltuun. Jos joku on jo ehtinyt varata tuon päivän juuri siinä paikassa minkä hääpari haluaa niin sittenhän jäljellä on kolme muuta vaihtoehtoa. Tai ne talvihäät.

tiistai 10. elokuuta 2010

Hääpaikka nro 1


Tuomarinkylän kartano katsastettu. Mitään aikaa ei oltu varattu, se kun on normaalissa ravintola/kahvilakäytössä silloin kun se ei ole varattu yksityisille. Ja hyvä ettei oltu koska morsiamen ensifiilis piti. Tosin talo ei ollut ulkoa valkoinen vaan keltainen (tosin se on se ainoa keltaisen sävy jota morsian sietää). Ulkoseinien värillä ei kyllä näissä häissä ole muutenkaan mitään väliä. Puitteet ovat siis kunnossa ja museorakennuksen takaa löytyy iso puistoalue jossa vihkiminen onnistuisi.


Mutta kun ongelma on ne sisätilat. Tila on merkitty 100 hengelle mutta se koostuu tasan pienen pienestä eteisestä, wc-tiloista, ravintolasalista ja keittiöstä. Morsianta alkoi heti mietityttää mitenköhän 80 henkeä mahtuisi noihin tiloihin ja viihtyisi koko illan. Naisten wc oli hyvin pieni, koppeja kaksi eikä lavuaaritilaan mahtuisi pyörimään kuin yksi isohameinen. Lisäksi eteinen oli niin pieni että mahdollinen vessajono saattaisi luikerrella salin puolelle. Ja koska salikaan ei ole kovin iso, niin jos sää on kovin helteinen tai sateinen voi olo olla aika tukala. (Eikä sinne mahdu tanssimaan!)

Sisäseinätkin tosiaan olivat keltaiset ja tuolit punaiset. Lisäksi ikkunat eivät olleet kirkasta lasia joten ne päästävät sisään huomattavasti huonommin valoa kuin toivottu. 

Lisäksi ongelmana on viereiset ratsastustallit. Morsian on itsekin ratsastanut toisella niistä monta vuotta eikä ongelma ole siis itse tallit vaan se ettei morsian pidä ajatuksesta että hänen 80 vierasta huristelee ensin tallien ohi hääpaikalle ja sitten illalla pois. Vaikkakin hevoset ovat todennäköisesti täysin tottuneita moiseen. Ehkä siis vähemmän idylliä hevosten ja muiden eläinten kustannuksella. 

Kaikkien näiden miinusten jälkeen täytyy todeta että paikka on ihan hyvä mutta ei ehkä yli 60 hengen häille. Eikä tämän morsiamen häille. Siksi olikin hyvä ettei  virallista tutustumisaikaa oltu varattu. Morsian ei haluaisi tilannetta jossa paikkaa esiteltäisiin hänelle innoissaan ja hänen pitäisi kierrellä ja kaarrella ettei vahingossakaan paljastaisi mielipidettään. Tuntuisi kamalalta sanoa emännälle tai isännälle ettei heidän paikkansa kelpaa morsiamelle.

maanantai 9. elokuuta 2010

Se tärkein?

Eli sormus. Jotkut ovat sitä mieltä että tämä on tärkein ulkoinen osa häitä. Pukuahan pidetään vain kerran ja muistot haalistuvat mutta sormusta olisi tarkoitus pitää kädessä joka päivä joten sen on parempi miellyttää.

(Kerrottakoon että morsian ei pidä kihlasormustaan saunassa eikä silloin kun urheilee. Sulhanenkin välillä "unohtaa" omansa kotiin koska se hikoiluttaa ja hiertää)

Joten kamalan pakkomielteisesti ei morsian aio vihkisormukseenkaan suhtautua. Totta että sen on parempi miellyttää silmää mutta käytännöllisyys menee kyllä tässä edelle. Morsian on nimittäin kova neulomaan ja huitomaan. Kauhukuvissa kovin korkealle istutettu iso kivi sotkeentuisi lankoihin tai morsian löisi kätensä sormus edellä seinään kiivetessään maassa X näkötorniin kapeita ja kierteisiä portaita. Vaikka sulhanen olikin sitä mieltä että kiven pitäisi olla iso jotta sillä voisi hätätilanteessa leikata ikkunan auki.

Mutta tämä ei tarkoita ettei vaatimuksia olisi ollenkaan.

Materiaali valkokultaa niin kuin kihlasormuskin.
Muoto koska kihlasormus on puolipyöreä, ei vihkisormuskaan voi olla muodoltaan kovin moderni. Morsian pitää myös symmetriasta joten sormus ei saa olla muodoltaan "toispuoleinen".
Kivet ehdottomasti timantteja, enemmän kuin yksi, ei liian kaukana toisistaan.
Ainutlaatuisuus morsianta ei voisi vähempää kiinnostaa käveleekö joku kadulla vastaan samanlainen sormus sormessa. Kunhan nyt ei menisi vihille samaan aikaan, samana päivänä ja samassa paikassa saman sormuksen kanssa.

Yllättävää kyllä, nämä vaatimukset mahdollistavat melko halvan ja helposti saatavan sormuksen. Kultajousesta:

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kuinka estää Bridezillan syntyminen?

Morsian vahvasti kiistää sen että voisi koskaan muuttua Bridezillaksi mutta myöntää myös olevansa pieni perfektionisti ja haluavansa pitää kaikki ohjat aina käsissä. Alla hyödyllisiä vinkkejä kaikille morsiamille:

1. Muista ettei elämä ole elokuva jossa kaikki menee täydellisesti ja hetken voi "kuvata" vaikka kuinka monta kertaa
2. Muista ettet ole universumin keksipiste edes hääpäivänäsi
3. Muista että hääpäiväsi on vain yksi päivä elämästä
4. Muista että häihin kuuluu sulhanenkin
5. Muista että vieraat eivät ehkä huomaa ryppyistä pöytäliinaa mutta varmasti huomaavat kiukuttelevan morsiamen
6. Muista että haluat todennäköisesti olla hyvissä väleissä lähipiirisi kanssa häiden jälkeenkin
7. Muista ettet todennäköisesti ole kesän ainoa morsian kyseisessä hääpaikassa
8. Muista kertoa mitä haluat, lähipiirisi tai hääpaikka tuskin osaavat lukea ajatuksia
9. Muista että ne joille maksat voivat vihoissaan pilata häät mutta ne joille et maksa voivat jättää tulematta
10. Muista että kaiken mikä aiheuttaa stressiä voi jättää pois

Muista nauttia!

lauantai 7. elokuuta 2010

Blogista

Morsian loi siis tämän blogin siksi että kyllästyi Naimisiin.infon hääforumiin. Siellä kun ei tunnu saavan vastausta omiin kysymyksiin tai jos saa niin niiden löytäminen on vaikeaa. Morsian pelkäsi myös että lähipiiri kyllästyy jos hän höpöttää kaksi vuotta häistä. Lisäksi ihan kaikkea ei viitsi lähipiirille paljastaa.

Ja juuri siksi morsian yrittää säilyttää anonymiteetin täällä. Ei sen takia että olisi ujo tai ei uskaltaisi blogata omalla naamallaan. Vaan siksi ettei joku häihin kutsun saava pystyisi täältä lukemaan, ainakaan ilman pientä vaivannäköä, kaikkia detaljeja häistä. Morsiamen mielestä muiden häissä on nimittäin lähes hauskinta se yllätys. Eli saa etukäteen miettiä että millaisetkohan nämä häät ovat eikä tiedä aivan kaikkea.

On siis mahdollista että hääpari paljastuu täälläkin mutta se voi tapahtua vasta häiden jälkeen.

Lukijoiden ei kannata uskoa postausten julkaisuaikoja. Morsian ei hyppää joka aamu kahdeksalta kirjoittamaan uutta höpinää häistään vaan tallessa on nytkin kymmenkunta julkaisematonta luonnosta joita morsian sitten julkaisee mielensä mukaan. Yksi aihe kun yleensä johtaa toiseen ja ajatukset on hyvä saada ylös.

Blogi onkin siis muistikirja koska on ihan mahdotonta kuvitella että morsian muistaisi kaikki ideat keväällä 2012. Siitä huolimatta, kommentit ja ideat otetaan mielellään vastaan. Hyvät linkit lisätään vasempaan sivupalkkiin samoin kuin muut hääblogit. Nyt siellä olevista blogeista on kiva lukea miten erilaisia häitä on tulossa!

perjantai 6. elokuuta 2010

Hääpaikka

Raotetaan nyt anonymiteetin verhoa vähän lisää. Toiveissa morsiamella olisi kartanomainen juhlapaikka kotiseudulla. Siis siellä missä morsian syntyi ja asui opiskeluihin asti. Ja tuo kotiseutu on Vantaa. Toki hinnat olisivat missä tahansa muualla Suomea halvemmat mutta ei auta.

Vanha Viilatehdas olisi morsiamen mielestä i-ha-na. Mutta koska se on kallis ja kosken vieressä (turhaa stressiä lapsellisille vieraille) niin sitä ei mietitä enää ollenkaan.
Backaksen kartano vaikuttaa ihan hyvältä mutta on täysin katsastamatta.

Tuomarinkylän kartano on myös hyvä mutta morsian pilkunviilaajana on keksinyt siitä muutaman miinuksen. Kuvista päätellen ainakaan kahdella seinällä ei ole montaa ikkunaa ja näihin häihin halutaan valoa. Lisäksi seinät ovat keltaiset (morsiamen inhokkiväri) ja tuolit punaiset joten häiden teemavärille jää hyvin vähän vaihtoehtoja (jos ei sitten halua värien sinfoniaa).

Juhlapaikka on siis valkoinen rakennus vasemmalla


Viimeisenä ja ehkä kaikkein vahvimpana ehdokkaana on Hämeenkylän kartano. Se kolahti heti kun morsian avasi nettisivut. Sekin on tosin täysin tarkastamatta.


Tästä tulee hauskaa!

torstai 5. elokuuta 2010

Uskonnottomat häät

Morsian erosi kirkosta joulukuussa 2009. Päätös oli kauan muhinut ja jo ennen sitä morsian oli varma ettei tule haluamaan kirkkohäitä. Tämän luokan päätös vaatii kuitenkin vähän työstöä sillä suurin suru morsiamelle oli ettei hän saa kulkea kirkon läpi urkujen soidessa! Kuitenkin kaikki muut osat kirkkohäistä ovat turhia. Morsian ei usko Jumalaan, ei rukoile eikä laula virsiä kenenkään muunkaan häissä. 

Onneksi morsian pääsi seuraamaan siskonsa uskonnottomia häitä ja luopui  sen jälkeen myös urkumarssista mielellään. Siskon häiden jälkeen ajatus alttarilla ikuisen rakkauden vannomisesta Jumalalle tuntui naurettavalta ja tekopyhältä. Morsian ei siis aio solmia liittoa Jumalan edessä ja onneksi jo seurustelun alussa selvisi ettei sulhanenkaan ole järin uskovainen.

Ainoa mistä morsian on tuskaillut on se että ateisti joutuu maksamaan siitä että saa vihkijän viikonloppuna hääpaikalle. Morsian nimittäin haluaisi mieluummin yhtenäiset häät joissa vihkiminen suoritettaisiin juhlapaikalla eikä edellisenä päivänä maistraatissa (tällaiset olivat morsiamen siskon häät, olosuhteiden pakosta). Sulhasen äiti kommentoi tähän että eikö morsian voisi liittyä takaisin kirkkoon!

Morsianta ei kuitenkaan jännitä kenenkään sukulaisen reaktio asiaan. Saavat morsiamen mielestä reagoida miten lystäävät.

Ainoa salainen (sen verran salainen että siitä tietävät sulhanen ja kumpikin anoppi) toive morsiamella on että seremoniassa kuultaisiin kuitenkin se Prinsessa Ruususen häämarssi mutta viuluilla soitettuna. Morsian nimittäin sattui kerran kulkemaan vanhainkodin ohi kun kesäpäivään kajahti tämä musiikki ja sen jälkeen musiikki on pyörinyt hänen mielessään.

Ties vaikka vanhainkodissa vietettiin häitä kesäjuhlan sijaan.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Pienet, keskikokoiset vai isot?

Ratkaistakseen vierasmääräongelman morsian laati ensin listan vieraista jotka saisivat kutsun jos häät olisivat pelkät kaverihäät. Vieraita tuli yhteensä 24 (+ 4 potentiaalia avecia ja kaikki lapset jotka eivät ole vielä syntyneet). Sulhasesta tämä näytti tietenkin todella hyvältä listalta ja mahdollistaisi vaikka minkä paikan häille. Johon morsian muistutti että tila pitää kuitenkin vuokrata koska hän ei halua että hääjuhlassa viereisessä pöydässä juhlistetaan vaikka jonkun eroa. Ja tilavuokrat eivät yleensä ole kiinni osallistujamääristä. Tämän lisäksi vieläkin mieluinen hääpaikka olisi kartano tai vastaava.

Joten morsian laati seuraavan listan suku+kaverihäille joissa kutsun saavat kaikki kummit, isovanhemmat ja läheiset sukulaiset. Tälle listalle osallistujia tuli 78 (taas mahdolliset avecit ja syntymättömät lapset lisätään tähän määrään). Vaikkei sulhanen hypännytkään riemusta kattoon niin tämä saattaa olla kompromissivierasmäärä. Sulhanen on nimittäin ottanut uuden listan jälkeen aktiivisen roolin ja alkanut ehdotella hääpaikkoja!

Ehdotuksia on tosin tullut nykyisestä asuinpaikasta vaikka morsian on sitä mieltä että tämän syksyn valmistuminen voi vaikuttaa niin ettei hääpari asu enää 2012 tässä kaupungissa ja siitä syystä olisi parempi katsella paikkoja morsiamen synnyinseudulta. Siellä olisi kolme potentiaalia kartanoa (kolmas mahdollistui kun vierasmäärä laski alle 100:n). Yksi kartanoista sai juuri hehkuttavia viestejä eräältä kesälle 2011 häitään suunnittelevalta Naimisiin.infon morsiamelta ja se on ollut tämänkin morsiamen suosikki alusta asti.

Vertailun vuoksi kerrottakoon että alkuperäinen vieraslista jossa on kaikki ystävät ja sukulaiset oli 104 + 16 potentiaalia avecia ja muutama syntymätön lapsi. Eli mahdollisesti yli 120 vierasta. (Myös sulhasen äitiä konsultoitiin siitä saako sulhasen isoa sukua karsia ja lupa tähän saatiin.)

Tämä saattaa tarkoittaa sitä että seuraavaan vierailuun morsiamen vanhempien luona liitetään hääpaikkakartoitus!

tiistai 3. elokuuta 2010

Julkkishäät

Tämän kesän morsioille taisi tulla paineita Victorian ja Danielin häistä. Tämä morsian ainakin huokaili ja ihasteli. Morsian aloitti häiden seuraamisen äitinsä kanssa jo edellisillan konsertista ja lauantaina telkkarin äärellä eväinä olivat kuohuviini ja mansikat.

Oli ne vaan niin ihania. Ja niin rakastuneita. Ja ne puheet. Vaikka paikalla olikin runsaasti kuninkaallisia ja puitteet olivat sellaiset ettei niistä kannata edes mainita hääblogeissa niin silti hääparista aisti että tässä ollaan mukana sata lasissa ja ikionnellisina ja rakastuneina.

Ja se Victorian puku. Oikeastaan Victorian huntu sai morsiamen päättämään että huntua ei tule. Jos se ei ole satoja vuosia vanha perintöhuntu niin sitten se vaan näyttää tökeröltä. Kompromissina mielessä on pyörinyt pitsinen hääpuku. Tosin pukukin varmaan selviää vasta sitten kun alkaa kiertämään kauppoja. (Ja jos aivan rehellisiä ollaan niin varmasti nämä häät saivat morsiamen pistämään kaikki pyörät pyörimään)


Onneksi morsiamen omat häät ovat tarpeeksi pitkän ajan päästä, joten kuninkaalliset häät eivät aiheuta paineita eikä niitä ehkä enää silloin muistakaan.

Heinäkuussakin juhlittiin julkkishäitä, joihin tosin ei päässyt tirkistelemään. Mutta Chelsea Clintonin häistä tälle morsiamelle kelpaisi kimppu. Jotain samanlaista oli mielessä ja ajatus niistä muovisista kimppukahvoista puistattaa. Jos nyt siis ateistihäihin edes tarvitaan kimppua... aika näyttää senkin.

maanantai 2. elokuuta 2010

Huonot häät?

Morsian jutteli muutama vuosi sitten vakiintuneen ystävänsä kanssa. Ystävä sanoi ettei ole suunnitellut häitään koska hyvien häiden järjestäminen on niin vaikeaa. Ystävä oli kuulemma ollut monissa huonoissa häissä.

Huonoissa häissä?

Morsian hämmentyi kommentista niin paljon ettei tajunnut kysyä mikä niistä häistä oli tehnyt huonoja. Myönnettäköön että morsian itse on ollut elämänsä aikana vieraana vain seitsemässä hääjuhlassa eli otanta ei ole ollut kovin suuri. Silti tuntuu ettei yksiäkään niistä voisi kutsua huonoiksi. Häät ovat poikkeuksetta parinsa näköiset.

Morsian on sitä mieltä ettei saa kutsua häihin jotta häntä viihdytettäisiin tai täytettäisiin gourmet-ruoalla. Morsian menee häihin juhlistaakseen liiton sinetöintiä ja jos hääparista kumpikaan ei karkaa kesken juhlan niin silloinhan häät ovat onnistuneet. Yksissä häissä ei ollut kirkkoa eikä pappia, toisessa ei ollut ollenkaan leikkejä, kolmannesta morsian lähti seurueineen aivan liian aikaisin eikä voi sanoa loppuohjelmasta, neljännestä kaikki vieraat lähtivät aikaisin (mutta siellä oli pappi, leikkejä ja häähidas).

Toki vieraana on todella helppo arvioida häiden yksityiskohtia ja huomata asioita jotka eivät ole aivan täydellisesti tai jotka haluaisi olevan toisin omissa häissään mutta silti morsian ei pystyisi koskaan julistamaan yksiäkään häitä kokonaan epäonnistuneiksi.

Morsiamella itsellään on vahva usko siitä että pystyy järjestämään mieleisensä hienot häät mutta ei tietenkään voi taata että kaikki vieraat olisivat hänen kanssaan samaa mieltä. Sillä ei kuitenkaan ole väliä koska häiden pitää olla hääparin näköiset.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Hääleikit

Listalla jonka morsian rustasi niistä elementeistä mitä häihin ei haluta sivuttiin asiaa jo mutta leikeillä saa kyllä täytettyä kokonaisen postauksenkin. Hääleikkejä on laaja kirjoa ja mielikuvituksekas hääpari keksii uusia joihin vieraat eivät ole vielä ehtineet kyllästyä.

Kuluneisuuden lisäksi on muitakin syitä jättää tiettyjä leikkejä pois. Yksi tällainen syy on hääparin luonne. Jos hääpari ei ole heittäytyvä tai innostuva tai leikkimielinen ei heitä saisi pakottaa yleisön edessä leikkeihin joista kaikki vaan kiusaantuvat. Tällä hääparilla ongelma on se että morsian kyllä lähtisi mukaan mutta sulhasta ei saa kiusata.

Vähän/liian kuluneita hääleikkejä on: 
morsiusparin/anopin/appiukon/kakun ryöstö
sukkanauhan- tai morsiuskimpun-heitto
tuttu juttu-show
minä vai sinä jossa kylteillä vastataan mm. kysymykseen "kumpi teillä tiskaa" ja katsotaan onko hääpari yhteisymmärryksessä
morsiusparin-muistamistehtävät vieraille
eestinkielinen hääpuhe (varsinkin ehdottomasti ei jos vieraana on eestissä syntyneitä)

Kuluneista hääleikeistä morsian kyllä silti kannattaa jonkun heittoa (tosin on vähän suunnitellut twistiä siihenkin koska ei välttämättä halua sulhasta ei-niin-leveän helmansa alle touhuamaan) ja tuttu juttu-showta koska siinä sulhasen ei  välttämättä tarvitsisi puhua paljoa.

Vähemmän kuluneita leikkejäkin löytyy: 
neulomiskilpailu jossa naiset neuvovat suullisesti miehille miten neulotaan (osallistujiksi siis muitakin kuin vain hääpari). Ensin yhden kerroksen neulonut pari voittaa (sopisi tämän parin häihin kuin nyrkki silmään)
kravattisolmun tekeminen tasapuolisuuden nimissä
erilaiset tietokilpailut
miten tunnet morsiusparin eli vieraita pyydetään nousemaan ylös kysymällä kuka on morsiamen kaveri, kuka on sulhasen serkku jne. Tämä tyydyttää myös toisiaan tuntemattomia uteliaita vieraita
lakanan viikkaus silmät sidottuina hääparin silmät sidotaan ja heidän pitää viikata yhdessä rypistelty ja sidottu lakana. Vieraille on sanottu että tämä on selvä harjoittelu hääyön keskustelusta ("Ootko jo valmis?" "Mitä sä puuhaat?")
vanhoilta heiloilta avaimet pois yleisön jäsenille (miehille/naisille) on jaettu avaimia ja sitten juontaja pyytää sulhasen/morsiamen entisiä heiloja palauttamaan avaimen. Maanittelun jälkeen viimeisen avaimen tuo vanha mummo/vaari
kumpi määrää hääpari valitsee jomman kumman kuoren (kuorissa sisällä tekstit "morsian on aina oikeassa" ja "sulhanen on aina väärässä"), lopuksi paljastetaan myös toisen kuoren sisältö
tunnista oma kulta morsian/sulhanen joutuu tunnistamaan puolisonsa silmät sidottuina yhdestä ruumiinosasta
valokuvien ajanmääritys valokuvia hääparista, vieraiden pitää arvata miltä vuodelta kuva on, esim. yo-kuvaa voi sitten käydä vaikka kysymässä hääparin vanhemmilta (ehkä huono leikki jos kaikilla on huono muisti)
häälahja-bingo jossa vieraat kirjoittavat ruudukkoon mitä lahjoja luulevat hääparin saaneen toivelistaltaan. illan lopuksi luetellaan saadut lahjat ja katsotaan tuliko kellekään bingoa (vähän materialistista)
hakaneula sulhasen tai morsiamen vaatteisiin on piilotettu hakaneula joka pitää etsiä sokkona kun juontaja ottaa aikaa

Häihin kuuluu morsiamen mielestä muutama leikki mutta aina ei tarvitse ottaa niitä vanhoja kuluneita, eikä vääntää väkisin eikä ottaa kymmentä leikkiä kun ei osaa päättää mikä/mitkä olisi parhaimmat. Morsiamen mielestä hyvä hääleikki on sellainen johon muutkin kuin hääpari pääsevät osallistumaan ja vaikka sitten omalta paikalta. Mutta samalla ketään ei saa pakottaa, ei edes sulhasta. Tässä kohtaa voisi huomioida myös lapsivieraita ja keksiä heille jonkun leikin tai esiintymistilanteen. Taas huomioiden että jotkut lapset ovat ujoja.

Osa hääleikeistä tosin on sellaisia että menevät pilalle jos eivät tule yllätyksenä hääparille eli tämän postauksen jälkeen morsian alkoi harkita kuitenkin  sen kaason hankkimista.

P.S. Morsian ihan törkeästi muisteli häitä joihin on itse osallistunut ja googlasi loput leikit