maanantai 17. lokakuuta 2011

Flunssa

Morsian on ollut jo 10 päivää flunssassa. Tai oikeastaan ihan oma vika että flunssa on kestänyt näin kauan. Se alkoi yli viikko sitten lauantaina mutta kun morsian sattui olemaan silloin Tampereen lähellä puuhaamassa kaikkea kivaa kivassa porukassa niin eihän silloin voinut levätä. Sitten maanantaina alkoi viimeinen viikko ennen syyslomaa ja morsian sai sinniteltyä perjantaihin asti töissä. Kaikki muu liikunta jäi kyllä pois kun olo oli työpäivien jälkeen niin kurja, mutta valitettavasti töihin ei pääse kuin pyörällä...

Joten perjantaiaamuna oli pakko myöntää että ei tästä mitään tule ja jäädä kotiin. Nenä vuosi, kurkku oli kipeä ja päätä vihloi buranan jälkeenkin. Sulhanen tuli sitten myös tartutettua ja viikonloppu vietettiinkin sängyssä makoillen.

Tänään ainoa oire on enää nenäntukkoisuus ja armoton jurppiminen siksi että töissä kitumisen takia kaikki viikon liikunnat jäivät väliin. Jos olisi tajunnut aiemmin luovuttaa niin olisi saattanut tervehtyä nopeammin. Heikkoina hetkinä päähän otti myös se että maksaa kuntosalijäsenyyttä ja PT-tunteja ja sitten ei tee yhtään mitään. Paitsi lojuu sängyssä ja vetää naamaan herkkuja...

Morsian nimittäin ei valitettavasti menetä ruokahaluaan sairastellessaan toisin kuin sulhanen, jolla ei tunnu olevan ruokahalua (tai mielihaluja) noin muutenkaan. Ja olihan se nyt ihan kamalan surkeaa lojua vain sisällä, lukea todella hyvää kirjaa, neuloa ja katsoa digiboksia tyhjemmäksi.

Vaaka oli kuitenkin mielettömän armollinen tänä aamuna ja väitti että kiloja on lähtenyt 700 g kahdessa viikossa (viime maanantaina ei paljon vaa'alle muistanut kavuta kun arpoi onko työkunnossa vai ei). Joten tästä on tosi mukava jatkaa! Tänään ei kuitenkaan kannata vielä lähteä Zumba-tunnille heilumaan tautia takaisin mutta ohjelmassa on pienempien farkkujen ostaminen (sen lisäksi että koon 42 housut saattavat hajota päälle milloin vaan, ne myös tuntuvat turhan löysiltä) ja PT-tapaaminen Kuntoportilla. Vihdoinkin Jessica kertoo mikä ruokavaliossa mättää!

P.S. Se kuntosaliohjelma on vieläkin korkkaamatta mutta onneksi tälle viikolle on kalenteriin kirjattu KOLME mahdollista aikaa milloin sen voisi tehdä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti