perjantai 30. joulukuuta 2011

Vihkiaika

Vihkiaika varattu! Maistraatin sähköinen ajanvaraus ei vieläkään yltänyt ensi vuoden heinäkuulle asti mutta kun aikoja alkoi olla jo kesäkuultakin napsittu pois niin morsian tarttui luuriin ja soitti. Ja hyvä niin: klo 15 oli jo varattu mutta onneksi ykkössuosikki eli vihkiminen klo 15:30 oli vielä vapaana! Ja nyt siis tämän parin vihkiaika!

Sulhasen mielestä tämä viimeinen aika on paras sillä ravintolahan on varattu klo 17 eteenpäin. Morsian oli vähän sitä meitä että yksi tunti on liian vähän aikaa siirtymiselle, vaikka maistraatti onkin kivenheiton (jos osaa heittää ylämäkeen) päässä juhlapaikasta, jos vieraat innostuvat kovasti ottamaan kuvia maistraatissa ja matkalla. Toisaalta, morsian on se joka on aina etuajassa joka paikassa...

Puhelimessa maistraatin työntekijä kyseli sitten muutaman lisäkysymyksen eli sulhasen sosiaaliturvatunnuksen. Tästä morsian muisti varmasti vain syntymäajan... loppuosa saattoi mennä oikein, tai sitten väärin - ja juurihan se vasta piti kerrata häävalssikurssi-ilmoittautumista varten! Sen lisäksi työntekijä kysyi myös todistajista, sormuksista ja sukunimistä, tosin näihin ei olisi vielä tarvinnut antaa lopullista vastausta. Eli kannattaa siis ottaa muistilista käden ulottuville jos varaa ajan puhelmitse. Ja esteet pitää tutkia kesäkuun loppuun mennessä.

Lopuksi hääpari toivotettiin tervetulleeksi tutustumaan maistraatin vihkihuoneeseen, mieluiten maanantaisin tai tiistaisin jolloin vihkimisiä ei ole.


Ensi viikolla ensimmäisen kerran hääpukuja sovittamaan!

3 kommenttia:

  1. Moi!
    Missä maistraatissa teidät vihitään? Itse koitin Helsingistä varata aikaa heinäkuulle, mutta puhelimessa sanoivat että ajat ovat jaossa vasta 4 kuukautta ennen

    VastaaPoista
  2. Jyväskylän maistraatissa. Eli varmaan on paikkakuntakohtaista vaihtelua. Pienempi voluumi hääpareja niin joustavampi varaussysteemikin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta :) Ja näyttää siltä että meillä tulee olemaan sama hääpäivä :)

    VastaaPoista