perjantai 21. syyskuuta 2012

Häävalssit

Meidän oma valssimmehan oli siis Elvis Pressleyn Can't Help Falling in Love. Sisko perheineen joutui lähtemään juniorin takia häistä ennen valssia ja kysyi sitten muuttopäivänä mikä se oli. Sisko oli sitä mieltä että laulu on todella yleinen ja sen valitsevat ne jotka eivät osaa valssia. Kiitti. Tosin me valittiin se täysin kuin nyrkki silmään osuvien sanojen takia. 



Vanhempien kanssa tanssittavaksi minä valitsin John Mayerin Daughters-kappaleen. Ihan vaan jotta pääsin sen tanssimaan isäni kanssa. Ja sitten "kaikki mukaan"-valssina oli Veeti Kallion Häävalssi. Tämäkin oli ihan itsestäänselvä valinta. Tätä nimittäin harjoiteltiin häävalssikurssilla ja ilmeisesti kappale kolahti meihin kumpaankin sillä lauloimme joka kerta mukana. Myös häissä. 



Ei kai se nyt niin haittaa vaikka valinnat on kuluneita jos ne vaan sattuu kolahtamaan?

5 kommenttia:

  1. Niissä häissä joissa olen ollut, niin ei ole kukaan soittanut tuota biisiä :) Mielestäni kulunein valinta Finlandersin - Oikeasti. Sitä paitsi jokainen saa valita sellaisen biisin kuin haluaa :)

    VastaaPoista
  2. Äh, minusta kuluneisuudella ei ole mitään väliä! Jos jokin sattuu kolahtamaan, niin sillä sitä mennään :) Ja onhan siinä syynsä, miksi jotkut kappaleet ovat häävalsseinakin klassikoiksi muodostuneet ;)

    VastaaPoista
  3. Teidän biisivalinta oli varmasti just paras teille.:) Enkä mäkään oo ennen kuullut sitä kenenkään valinneen ja vaikka oliskin kuinka yleinen tahansa, niin mitä sitten?! :D

    VastaaPoista
  4. Voi olla että muistan väärin mutta mielestäni muutama muukin bloggaava morsian suunnitteli samaa häävalssia. Ja niputin siis kaikki kolme meidän valssiin ja kutsuin niitä kaikkia kuluneiksi.

    Eikä se siis tosiaan haittaa että olisivat yleisiä, minua juuri miellytti noissa kaikissa meille sopivat sanat. Veetin Häävalssissa sanat tosin olivat vaan niin mahtavat, ei välttämättä kuitenkaan meille sopivat.

    Jos oikeasti haluaisi uniikin niin sehän pitäisi tilata joltain!

    VastaaPoista
  5. mä oon kanssa sitä mieltä, että mitä väliä kuluneisuudella on jos se kolahtaa. jos yhtään helpottaa niin ainoissakaan häissä jossa olen ollut tai jotka tiedän niin ei ole häävalssina soitettu can't help falling in love vaan juuri se jo aiemminkin mainittu oikeesti.

    VastaaPoista