lauantai 6. elokuuta 2011

Mies- vai naiskuvaaja?

Voi kuullostaa hassulta että valokuvaajan sukupuolella olisi väliä mutta saattaa sillä olla. Morsian on ihan varma että kaikki mieskuvaajat eivät vain näe milloin nainen on kauneimmillaan. Tai milloin nainen on omasta mielestään kauneimmillaan. Aika monen kuvaajan sivuja on tullut katseltua ja muutaman kohdalla on täytynyt sanoa että "minä en hyväksyisi näitä kuvia". Ei niin että kuvien nainen olisi morsiamen mielestä ruma (niin kriittisiä ei sentään olla) mutta että morsian on varma että hänestä saisi kauniimpia kuvia kuin mihin kuvaaja on yltänyt. Tai tyytynyt.

Jottei teksti ala kuulostaa liian kriittiseltä ja narttumaiselta niin otetaan esimerkki morsiamen omasta elämästä. Morsian purskahti lähes itkuun kun sai yo-kuvansa eteensä. Kuvaaja kun oli ottanut kaikki kuvat niin että morsiamen käsivarsi paistoi kuvan keskellä, koko komeudessaan. Juuri se suurin murheenkryyni morsiamen vartalossa. Nyt ja silloin. On toki tarkoitus hyökätä varsinkin tätä ruumiinosaa vastaan kuntokuurin aikana mutta ei ole yhtään varmaa etteikö morsian kokisi jotain ruumiinosaa hääkuvauspäivänäkin epämieluisaksi.

(Toki yo-kuvat olisi pitänyt ottaa neule käsivarsien peittona mutta pointti tässä oli että kuvaaja ei varmaan nähnyt näissä kuvissa mitään vikaa)

Eihän se naiskuvaajakaan toki automaattisesti tiedä mikä kohta kullakin morsiamella (tai sulhasella) on se jonka ei soisi näkyvän kuvissa, tai ainakaan näkyvän kuvissa tietystä kulmasta. Mutta jotenkin silti morsian on sitä mieltä että naiskuvaaja saattaa tietää miltä tuntuu olla nainen. Miltä tuntuu katsoa omaa vartaloaan kriittisesti eteisen peilistä.


Täällä siis heilutaan kahden kuvaajan, miehen ja naisen, välillä.

P.S. Ne yo-kuvat pelasti ovaalinmuotoinen kiitoskorttikehys mutta silti asia harmitti vielä pitkään.

7 kommenttia:

  1. Meilläkin pohdittiin kauan kuvaajaa, varsinkin kun halusimme myös valistautumisesta kuvat. Me ollaan tällä hetkellä vahvasti harkitsemassa valokuvaaja Antti Ekolaa ikuistamaan päiväämme.. tarjouspyyntöjä ollaan lähetelty usealle, mutta kyseisen kuvaajan kuvat ovat miellyttäneet eniten. Antilla oli tarjolla myös kahden kuvaajan paketti, joten mies/nais ongelma ratkeaisi sillä. Mietitään sulhasen kanssa vielä pari päivää mikä paketti otetaan :)

    VastaaPoista
  2. Meille tulee kuvaaja, joka tuntee meidät erittäin hyvin. Hän kuvaa dokumentaarisesti, joten loistavia kuvia varmasti löytyy paljon, saattaa tulla runsauden pula=)

    Olen samaa mieltä, että vain nainen osaa nähdä ne neisille kriittiset paikat ja eliminoida niiden liian korostumisen. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta näin ajattelen.

    Meidän kuvaajamme on nainen.

    VastaaPoista
  3. Meille tulee mieskuvaaja, Marko Koivuporras. Olen nähnyt paljon hänen ottamia kuviaan ja olen pitänyt niistä kovasti. Ymmärrän kyllä pointtisi ja häissä meillä kuvaakin nainen :)

    VastaaPoista
  4. Mä olin ihan varma ettei kukaan tajua mitä yritän sanoa tai pitää mua ihan kamalana ihmisenä kun kehtaan mennä laukomaan tällaisia ääneen! Ihanaa että olin kerrankin väärässä.

    Ja tämähän varmaan vaan johtuu siitä että mieskuvaajien mielestä morsiamet on aina kauniita (ja niinhän ne onkin jos ei se ole se oma kuva josta puhutaan)!

    VastaaPoista
  5. Minua ei itseäni se niinkään haittaa, että kuvaaja on mies (luotan ammattitaitoon), mutta haluamme että varmasti molempien, sekä morsiamen että sulhasen valmistautuminen tulee kuvatuksi, siksi kahden valokuvaajan paketti. Kaksi ammattilaista ehtii myös eri paikkoin joten kuviakin tulee enemmän. Tietysti jos otetaan tuo kahden kuvaajan paketti niin naiskuvaaja voi kuvata minua :)

    VastaaPoista
  6. Itse luotin eniten morsiamien omiin kokemuksiin hääfoorumilla. Lähes joka morsian oli maininnut meidän kuvaajan ottamista kuvista, ettei heistä ollut ikinä otettu niin kauniita kuvia. Ainuttakaan negatiivista palautetta en löytänyt edes googlaamalla <3 Meidän kuvaaja on Janne Miettinen.

    VastaaPoista
  7. Jotenkin sitä itse halusi kuvaajan, jonka sivujen kuvat kolahtivat eniten. Itse hain sellaisia ihania fiiliksiä kuviin. Sukupuolella ei ollut väliä, kunhan vain ihastuin noihin esimerkkikuviin.
    Meillä kuvaaja oli Olli Junes (www.haablogi.fi).
    Vaikuttaa siis täällä Jyväskylässä (kaikkien muiden paikkakuntien ohella) ja muutamia meidän kuvia löytyy tuolta oman blogin puolelta.
    (http://satumaasta.blogspot.com)

    Olen itse ainakin ihan innoissani näistä kuvista nyt, kun niitä on pari päivää saanut ihailla. Tuohon blogiin vain laitoin tuollaisia, joista ihmiset eivät ole oikein suoraan tunnistettavissa.

    VastaaPoista