torstai 18. elokuuta 2011

Mikä tahansa väri kunhan se on valkoinen.

Jostain syystä morsian on päättänyt että hääpuvun pitää olla valkoinen. Maailma on pullollaan kauniita värillisiä hääpukuja mutta ne eivät vain tunnu "hääpuvuilta" (värillisillä ei tarkoiteta shampanjan, kerman yms. sävyjä jotka voi rinnastaa valkoiseen vaan reilusti... värejä). Maailmassa on myös toinen toistaan kauniimpia tehostevärisiä pukuja mutta edes niitä morsian ei haluaisi päälleen omiin häihinsä.


Yksi syy voisi olla se että häät ovat maistraatissa ja että morsian todennäköisesti taittaa matkan sieltä juhlapaikalle jalan. Toki kuka tahansa kauniissa puvussa liikkuva nainen saattaa näyttää morsiamelta, mutta jostain syystä morsiamen päähän on juuttunut että valkoinen puku päällä kukaan ei voi erehtyä. Hölmöä ehkä.

Toinen syy on se että morsian haluaa klassisen iltajuhlan mielellään vähän glamourilla tunnelmalla (tosin vieraille ei laiteta kovin tarkkoja pukeutumisohjeita joten tämä saattaa jäädä saavuttamatta) ja jotenkin valkoinen puku sopii siihen mielikuvaan mikä morsiamella on itsestään smokkiin pukeutuneen sulhasensa vierellä.


Kolmas syy on varmasti se että morsian on kuullut pariin kertaan valkoisen värin sopivan hänelle. Vaikka sekä rippi- että ylioppilasjuhliin saa vieras pukeutua valkoiseen niin miksei morsian käyttäisi hyväkseen mahdollisuutta pukeutua kerrankin kokovalkoiseen ihan luvalla? Ja mahdollisesti herättää vähän huomiota (ja onnitteluja) kaupungilla.


Neljäs syy liittyy aiempiin koska morsian ei aio laittaa päälleen huntua eikä mahdollisesti hanki edes morsiuskimppuja. Kun kaikki muu on kerran riisuttu puvusta pois niin ehkä värillä kuitenkin on vähän väliä siihen että morsian tuntisi itsensä morsiameksi hääpäivänään.

Joten vaikka morsian onkin lähes kaikkiruokainen (poissuljettuna keltainen ja oranssi) värien suhteen niin morsiuspuvulla on vain yksi ainoa oikea väri.

2 kommenttia:

  1. Oli pakko klikata sekä ihanaa- että eri mieltä-nappuloita. Mä en itse halua kokovalkoista hääpukua, mutta musta on ihanaa, että jotkut tietävät mitä haluavat, koska itse en siihen pysty ;)

    VastaaPoista
  2. Jep, minäkin mietin värillisiä pukuja ja väritehosteita, mutta kuitenkin päädyin kokovalkoiseen ja sitten kenkiin, kimppuun ja tukkaan tulee teemaväriä pinkkiä=)

    VastaaPoista