tiistai 10. heinäkuuta 2012

Vieraskarkit


Kyllä, asia oli niin vakava että sulhanen puki valkoiset hanskat -  omasta päätöksestään, korostettakoon.


Helmiäispaperin kiilto ei erotu kuvista (eikä livenäkään kuin tietystä kulmasta) mutta kyllä se nyt tavallista kopiopaperia hienommalta näyttää. Kaupassa ei ollut vitivalkoista joten tämä on harmaaseen/vaaleanpunaiseen siftaavaa. Vaikea selittää sanoin.


Jokaisessa on toisella puolella lause jostain elokuvasta (varastin siis vähän Kittyn ideoita), eli siis 24 kappaletta, jokainen kääre uniikki. Ja tietysti osasta lauseista puuttuu artikkeleita ja muuta kivaa näin englanninopettajan mielestä....

Juuri nämä ovat se mistä morsian oli niin innoissaan pari viikkoa sitten. Silloin kun päätettiin ettei mitään tulitikkurasioita huolita (niitä kun oli jo kahden lähipiiriläisen häissä) eikä jakseta metsästää lehmuksen vihreitä karkkeja vaan hääkarkiksi tulee Marboun minisuklaalevyt, oli morsian tilaamassa myös tarrat niihin Now&Foreveristä. Sulhanen oli sitä mieltä että tehdään itse, saadaan paremmat. Erittäin skeptinen morsian oli sitä mieltä ettei tämä voi onnistua. Mutta onnistuipa mahtavasti!

Eli siis kuvankäsittely ohjelmalla kaikki kuntoon, tulostus, leikkaus ja "liimaminen" kaksipuoleisella teipillä. Sanottakoon kuitenkin että sulhanen oli eilen pari kertaa sitä mieltä ettei koko hommaan olisi pitänyt ruveta... 

5 kommenttia:

  1. Oih, teillä se h-hetki lähestyy!!! Toivottavasti teillä on upea päivä, tsemppiä vielä viime hetken puristukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti sanoa että tulipa teille tosi hienot karkit

      Poista
  2. hienoja tuli ja selkeesti vaivansa väärti!

    VastaaPoista
  3. Hei mistä löysit noita minisuklaalevyjä?

    VastaaPoista
  4. http://www.nowandforever.fi/index.aspx?type=Product&Lang=finland&PId=1179294&tagval=party_table_candy&menuIdx=4 Saatavana myös mintunmakuisena.

    VastaaPoista