perjantai 6. toukokuuta 2011

Helppoa matematiikkaa

79 kg - 58 kg = 21 kg
21 kg / 14 kk = 1.5 kg
1.5 kg / 4 vko =375 g

Eli siihen se helppous sitten loppuikin. Siinä on morsiamen urakka, kiitos puolen vuoden mittaisen repsahduksen. Ilman sitä hommaa olisi 3.6 kg vähemmän. Onneksi Kuntokuuri-sivun lukemat näyttävät että moinen on mahdollista. Ja onneksi muistissa on se isompi urakka muutama vuosi sitten jolloin kilot lähtivät helposti kunhan niin vain päätti.

Edessä on 14 kk ilman hissiä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Häämatkakohde

Häämatka ei tietenkään ole häiden tärkein asia mutta sekin on hyvä suunnitella huolella. Morsian rakastaa lämpimiä paikkoja, aurinkoa ja rantoja. Sulhanen ei. Morsian on taas hiukan lentopelkoinen (eikä halua tippua keskelle Atlanttia) ja käynyt 21 Euroopan valtiossa. 

Vaikeaa.

Varteenotettavana vaihtoehtona on mielessä pyörinyt Islanti. Sieltä ei löydy Tropical Sun aurinkorasvan hajuisia rantakatuja mutta saari tarjoilee tarpeeksi eksotiikkaa ja islanninhevosia jotta morsiankin voisi olla tyytyväinen. Lisäksi Islanti on uusi maa kummallekin ja tarpeeksi "erikoinen" kelpo vaihtoehdoksi.


Toinen maa jossa morsian ei ole käynyt on Ranska (jos ei lasketa puolen päivän piipahdusta au pair-kesänä). Kiitos morsiamen äidille muistutuksesta. Pariisi on rakkauden pääkaupunki joten tämäkin sopisi kuin nenä päähän. Täälläkin pääsee pakoon rantoja halutessaan.

 
Vai pitäisikö kuitenkin valita joku eksoottinen kohde jossa palmut huojuvat eikä häämatka mene suorittaessa (morsian nimittäin sata varmasti kokoaa listan Pariisin nähtävyyksistä ja haluaa nähdä ne kaikki)? Yhdessä matkustelua pitää  joka tapauksessa ehkä harjoitella jo tänä kesänä...

Muille samojen mietintöjen kanssa kamppaileville morsian suosittelee Dart on Map-sovellusta

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Sulhasen puku

Täytyy myöntää että morsian oli ihan onneton miesten pukujen kanssa  vielä vuosi sitten. Sanat frakki, smokki, bonjour ja saketti eivät sanoneet morsiamelle kauheasti. Ainoa varma asia oli että frakki se ei tule olemaan koska sen morsian tunnisti pingviini-selkäiseksi pönötyspuvuksi. Saketista ja bonjourista ei tullut mitään mielikuvia ja muista mahdollisista puvuista ei ollut aavistustakaan. Onneksi kodin lähellä on pukuvuokraamo jonka vuokrakaavaketta pääsi tirkistelemään näyteikkunasta.

Nyt on siis sanat hallussa!

Toinen suuri apu on netin lukemattomat pukuvuokraamoiden nettisivut, kuten Morsiusateljee Katariinan hääasusivu.

Ja yht'äkkiä asia onkin päivän selvä: smokki! Ihanat James Bond-vibat. Tosin tässä asiassa pitää todennäköisesti kuunnella myös sulhasta. Morsian tosin uskoo tuntevansa miehensä sen verran hyvin ettei frakista tarvitse edes vääntää kättä.  Ja joka lauantainen James Bond-elokuvakin on tullut katsottua tarkkaan. Toinen potentiaali pukuvaihtoehto on bonjour. Sen sen hyvä puoli on että pukua voi käyttää myös auki (jos sulhanen alkaa kärsimään liikaa kesähäissä) mutta morsiamesta tuntuu että alla oleva liivi menee jo vähän yli. Sulhanen kun ei ole vaatteilla koreilija.

Tosin näiden häiden sulhanen muistuttaa kyllä enemmän Daniel Craigiä kuin Pierce Brosnania... Shaken, not stirred.

Tässä asiassa morsian ei tosin aio olla liian tarkka, hänen puolestaan sulhanen voi tulla vaikka laadukkaassa tummassa puvussa (tai miksei vaaleassakin). Tai revitellä siinä frakissa jos näin oikeasti haluaa!

Kun morsian esitteli ajatuksen smokista äidilleen niin äiti huolestui että vaikuttaako se vieraiden pukeutumiseen. Googlaamalla löytyi monta smokin teilaajaa: yleisesti smokki on iltajuhla-asu joten se sopii häihin jotka alkavat klo 18 jälkeen, ennen se ei ole ollut Suomessa sovelias asu sulhaselle ja morsiamen asu pitäisi sovittaa smokkiin. Ensimmäisestä morsian aikoo vähät välittää ja päinvastoin suunnittelee kaikkien tielleen osuvien tapakirjojen polttamista. Tapakulttuuri voi myös muuttua niin kuin nyt on tapahtumassa ja morsiamen haavepuku sopii smokkiin kuin nyrkki silmään (ainakin morsiamen mielestä).

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Marry me Wills!

Niin kuin moni muukin pikkutyttönä prinsessaunelmia elätellyt, myös morsian tapitti tänään kuninkaallisia häitä. Yhtä hyviä tarjoiluja (kuohuviiniä ja mansikoita) kuin viime kesänä ei ollut koska kriittisellä hetkellä piti lähteä hoitamaan työasioita. Mutta vasta sitten kun Katen puvusta oli näkynyt edes vilaus.


Ja kyllä se oli nätti! Pitsi kelpaisi (tai siis yhä kelpaa) tällekin morsiamelle mutta itse suosisin kokopitsistä pukua. Tosin tuolla laahuksella se ei ehkä olisi kätevää. Mutta ei tänne olekaan tulossa laahusta.

Williamin puku taas kohautti. Jotenkin Harrynkin puku oli tummana juhlavampi. Toki univormu on aina juhlava mutta jotenkin tuollainen punainen ei vain kolahda tähän morsiameen. Oman sulhasen puku ei tule olemaan punainen. Jos siis yhtään saan sanoa. Ja onneksi sulhanen ei 100% varmuudella tule vaatimaan itselleen punaista pukua, musta kun on lempiväri, ainakin paidoissa.


Valitettavasti tarjoilun lisäksi myös häiden tunnelma jäi kauas viime kesäisistä Ruotsin häistä. Viime kesänä rakkaus tihkui televisiosta ja sulatti tämänkin morsiamen. Nyt tunnelma vaikutti jäykältä, kylmältä ja laskelmoivalta. Ainakin ajoittain. Ja voi nyyh, pitikö sen pusunkin olla niin lyhyt!

Ehkä se ei kuitenkaan ollut laskelmoitu aivan koko aikaa.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Morsian dieetillä

Vaikka jemmassa on monta valmistakin tekstiä (mm. hääkimpusta, valokuvista ja sulhasen puvusta) niin eilinen teksti hipaisi hyvää asiaa.

Morsian ei hirveästi hääohjelmia katsele, muuta kuin vahingossa. Paitsi että tällä viikolla löytyi Nelosen Morsiandieetti joka sopii kuin nenä päähän. Eilisen jakson jälkeen oli nimittäin pakko lähteä lenkille. Morsiamella kävi myös mielessä että jospa kävisi ostamassa hääpuvun jo nyt niin saisi vielä enemmän motivaatiota.

Mutta tällä viikolla motivaatio on kuitenkin ollut paikallaan: kävelyä, uintia, vesijuoksua, huomenna pyöräilyä. Edes vappuaattoa morsian ei aio viettää lorvaillen, varsinkin kun sulhanen uhkasi leipoa munkkeja. (Ja varsinkin kun vaaka väitti lähes kahden kilon tulleen takaisin vyötärölle)

Tänään alkaa samalta kanavalta myös Neljät häät, jota ehkä pitää myös alkaa seuraamaan. Seuraavaksi morsian todennäköisesti treenaa hauiksia kantamalla häälehtiä kotiin. Ne täytyy vain piilottaa hyvin sulhaselta. Näidenhän piti olla pienet häät.



(Kuntokuuri-sivua päivitetty ja Muistilista-sivu luotu, Hääsuunnitelmakin vaatii tarkennusta)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kukkuu!

Blogi nukkui Ruususen unta, morsian ei. Käyttäjätunnus ja salasana tosin piti tilata uusiksi mutta täällä ollaan!

Ja muutoksiakin on tullut. Morsian ei ole vaihtunut, eikä sulhanen, onneksi. Hääpaikkakunta on. Kävi niin että morsian valmistui maisteriksi tämän ja edellisen merkinnän välillä ja uusimpana uutena sai työpaikan Keski-Suomesta ensi syksyksi. Tosin vain vuoden loppuun asti. Siitä huolimatta näyttää varmemmalta että täällä majaillaan ainakin vielä tovi.

Yht'äkkiä morsiamesta alkoi tuntua hölmöltä yrittää suunnitella häitä ihan toiselle paikkakunnalle ja olla pelkkien nettisivujen ja keskustelufoorumien varassa.

Joten lähes heti työpaikkatiedon saatuaan morsian e-mailasi Vesilinnaan ja kysyi mitä kaupungin korkeimmalla ravintolalla olisi tarjota hänen häilleen. Ja voilá, toivottu päivämääräkin on vielä vapaana. Joten se taitaa olla se.

Koska häistä ei tule väkirikkaat, tarjosi ravintola vaihtoehdoksi sitä etteivät he peri ollenkaan tilavuokraa vaan rajaavat hääseurueen viherkasvisermeillä erilleen muista asiakkaista. Tämä kuulostaa ihan hyvältä (varsinkin budjetin kannalta) mutta morsianta mietityttää vielä se miten oma musiikki sopii tällaiseen järjestelyyn. Täytyy laittaa uutta viestiä menemään.

Kuntokuurikin potkaistiin uudestaan käyntiin. Pomo suositteli käymään pukuliikkeissä sovittamassa morsiuspukuja jos muuten ei löydy motivaatiota.

Ja perjantaina pääsee taas nauttimaan muiden häistä!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Pitsiä muttei huntua

Morsiamesta tuntuu melkein mahdottomalta paljastaa pukutoiveensa täällä. Sehän on se yksi asia joka kannattaisi pitää salaisuutena. Toisaalta tämä blogi on anonyymi ja morsian pitää epätodennäköisenä että lähipiiri olisi ainakaan vielä tänne löytänyt. Silti.

Puvusta on tosin vihjailtu parissakin postauksessa ja morsiamella on vahva mielikuva siitä mitä haluaa. Kuten sanottu, huntua ei tule mutta pitsi olisi todella mieluisa materiaali. Mitään kermakakkua morsian ei päälleen halua, eikä vannehametta, eikä laahusta. Ei hörhelöitä, ei pienen pieniä ruusuja, mieluiten ei edes strasseja. Ja pitsin täytyy näyttää nätiltä ja aidolta eikä sellaiselta koneella tehdyltä massatuotteelta. Pari inspiraatiokuvaakin löytyi.




Viimeinen on ehdoton lemppari mutta toiseksi viimeinen on vahva kilpailija koska siinä morsian tykkää kaksivärisyydestä. Viimeisessä puolestaan tuo vyötärökoriste pistää silmään. Väärällä tavalla.

Myös hääpuvun budjetti on vaatimaton, varsinkin kun ottaa huomioon vaatimukset. Morsian ei mielellään pistäisi siihen 300 euroa enempää koska se on vain yksi puku jota (toivottavasti) pidetään vain yhtenä päivänä. Vuokrapuku ei taas todennäköisesti tule kuuloon koska morsian on melko lyhyt. Niinpä ajatus on kiitänyt lahden toiselle puolelle. Sieltä voisi hakea puvun joka mahtuu budjettiin ja täyttää toiveet. Toisaalta sitäkin joutuisi todennäköisesti lyhentämään ja se taas kasvattaisi hintaa. Ja pitsin lyhennys! Parempi jättää ajatus hautumaan.

Morsian sai kommentin että kyllä siviilivihkimis/pieni budjetti/vain muutama vieras-häissäkin voi laittaa kunnon hääpuvun päälle. Jotenkin se tuntuu vieläkin kummalta mutta toki hääkuvassa pitää näyttää siltä että se on hääkuva. Eli helman pituudesta ei ole vielä tietoa, tämäkin teksti oli pääosin kirjoitettu ennen kuin suunnitelmat muuttuivat.

Lisäksi morsian aloitti elokuussa "Kaksikymmentä kiloa pois"-projektin mahtuakseen unelmapukuunsa.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Vie sinä, minä vikisen

Morsian soitti kaksi pelottavaa puhelua ja perui varatut kurkistuskäynnit. Kukaan luurin toisessa päässä ei haukkunut, kutsunut hätäilijäksi tai muutenkaan puhunut mitenkään muuten kuin ystävällisesti. Morsian ei myöskään purskahtanut itkuun sanoessaan että "voi olla että tulemme toisen kerran, en vain osaa sanoa milloin". 24 hengelle kokonaista kartanoa tuskin raaskii vuokrata.

Kyllä, tilanne on vielä vähän herkkä. Morsian valehtelisi jos sanoisi ettei harmita yhtään. Ja kyllä, n. 80 henkeä olisi ollut kompromissi kun taas minihäät näyttää sulhasen tahtoon taipumiselta. Mutta täytyy sanoa että sulhanen taipuu todella usein morsiamen tahtoon. Ja morsian kyllä sanoi että "sitten saan sen värisen sohvan kuin haluan ja sen värisen makuuhuoneen seinän kun haluan..." Eli eihän kompromissit tarkoita sitä että joka asiassa pitää tulla puolitiehen vastaan. Elämä on luovimista kahden mielipiteen välillä.

Sitä paitsi, jos häät ovat suht' halvat niin häämatka voi suunnata vaikka minne! Kuuhun!

Nyt sitten täytyy vaan alkaa miettimään maistraattipukeutumista. Vaikka suunnitelmissa ei ollutkaan prinsessaunelmaa niin silti jännittää tuntuuko hääpuku liian juhlavalta maistraattiin ja ravintolaan? Vaikka morsian oli ajatellut kokopitkää pukua niin juuri äsken naimisiin.infossa vilahti polvipituisia valkoisia pukuja jotka ehkä ovat parempi valinta maistraattiin. Polvimitta vähän keventää ja ehkä arkistaakin pukua juuri sopivasti. Ja silti näyttää virallisissa kuvissa hääpuvulta, varsinkin jos kuvissa ei näy jalkoja. Sitä paitsi sellainen sopii tällaiselle lyhyelle morsiamelle paremmin kuin kokopitkä, maata viistävä puku.

Ihan varmasti morsian jää henkiin vaikka häät eivät menisi hänen nuottiensa mukaan.

P.S. Ja tulevalle anopille täytyy vaan sanoa etteivät mummot ja kummit pääse mukaan, piste.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Kaikkea ei voi saada

Morsian sai viime viikon postaukseen muutaman ohjeen linjalla "älä tyydy minihäihin, voit katua niitä" ja "kuuntele omaa fiilistä". Valitettavasti se ei riitä. Täytyy myös miettiä miltä sulhasesta tuntuu ja kuunnella mitä hän on mieltä.

Eilen saunassa käytiin ziljoonas keskustelu aiheesta meidän häät. Ja morsian on nyt sitä mieltä ettei voi apinanraivolla vaatia häitä jotka ovat hänelle mieluisat, vaan elämässä pitää tehdä kompromisseja. Jos toinen ei halua niin toinen ei halua. Tuskin ne sukulaiset aivan mielettömän ison herneen nenään siitä vetävät. Tai jos vetävät niin seurustellaan jatkossa sitten niiden loppujen sukulaisten kanssa.

Morsian siis yrittää ymmärtää että häät ovat meidän juhla. Ettei toista voi muuttaa. Ja se että valitsi tämän sulhasen tarkoittaa että valitsi sen sellaisena kuin se on eikä mitään ideaalimielikuvaa joka sulhanen voisi olla jos morsian voisi sellaisen muovailuvahasta muotoilla. 

Muutama päivä aiemmin morsian oli puhunut äitinsä kanssa puhelimessa ja äiti oli sanonut ihan toiseen asiaan ja toisen ihmisen kohdalla että "elämässä täytyy vain oppia sietämään sitä ettei kaikkea voi saada". Ne keskisuuret sukuhäät taitavat olla se asia mitä tämä morsian ei elämässä saa. Mutta jos tilalle saisi jotain muuta? Tony Dunderfelt taas sanoo että "saat sen mistä luovut". Jota morsian ei kyllä ymmärrä yhäkään.

Voi olla että morsian harmittelee joskus myöhemmin. Eikä lupaa etteikö heikolla hetkellä joskus tulevaisuudessa saattaisi vetää aihetta riidan keskellä esiin. Mutta toisaalta on monta elementtiä jotka kuitenkin onnistuvat sulhasen haluamissa häissäkin. Morsian voi ihan hyvin vetää päälleen valkoisen mekon maistraattihäihinkin (väitetään sitten vaikka että sitä kuvaa varten), morsian saa rakkaimpansa lähelleen, hääkakkua voi ihan hyvin leikata ja ravintolaan voi mennä syömään pienemmällä porukallakin.

Eli nyt suunnitelma on se että jonain (kesä)perjantaina vuonna 2012 kaupungissa X (mahdollisesti silloisessa kotikaupungissa) mennään maistraattiin ja sen jälkeen syömään. Valokuvaus ennen maistraattia. Ravintola varataan vain meille. Vieraita on 22 ellei morsian (tai sulhanen) saa siihen mennessä uusia tärkeitä ystäviä tai nykyiset ystävät löydä puolisoita tai saa lapsia. Vieraista saa tulla maistraattiin kaikki jotka haluavat/ehtivät. Ja juhlien jälkeen hääpari vetäytyy illalla morsiussviittiin syömään mansikoita.

Ei tarvitse askarrella pöytäkoristeita, ei tarvitse varata hääbändiä, ei tarvitse miettiä lapsille lastenhoitajaa, ei tarvitse maksaa vihkijälle lauantaina matka- ja vihkimiskuluja, ei tarvitse koota valokuvista diaesitystä, ei tarvitse pähkäillä tarvitaanko juontajaa, ei tarvitse maksaa kimppua eikä heittää sitä.

Mistä morsian ei vieläkään aio luopua: valkoinen mekko, valkoiset kengät, sormus, kampaus, kutsukortit, hääkarkit, kiitoskortit (ja ilmoituskortit sukulaisille jotka nyt eivät ole paikalla), ravintolaruoka+hääkakku, hääsviitti, häämatka, virallinen valokuva. Perhe ja ystävät läsnä. Piste.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Se toimii!

Silläkin uhalla, että ne lukijat jotka etsivät täältä vain häihin liittyviä ihkujuttuja kuten tylliä, sormuksia ja vaaleanpunaisia unelmia, pettyvät pahasti lisäsi morsian tänne kuntokuurinsa liittyvän sivun. Sosiaalinen paine kun auttaa pysymään tiukkana.

Edellisen kerranhan morsian laihdutti Painonvartijoiden avulla. Lisäksi morsiamen äiti auttoi maksamaan suolaisen viikkomaksun ja se jos mikä varmisti että kuntokuuri otettiin tosissaan. Nyt Painonvartijat kuitenkin poistuivat Suomen markkinoilta ja täytyi löytää uusia keinoja.

Onneksi Kiloklubi oli jo ennestään tuttu ja ehkä vähän terveellisempikin vaihtoehto kuin PV. Tosin tällä kertaa morsian ei jaksa merkitä syömisiään teelusikallinen kerrallaan. Kiloklubia käytetäänkin lähinnä liikunnan tarkkailuun. Eli onko sitä tarpeeksi ja oikeassa suhteessa. Lopussa luotetaan maalaisjärkeen. Ja homma toimii!

Maanantaina vaaka näytti 1.4 kg vähemmän kuin kuukautta aiemmin! Juuri sopiva tahti. Lisäksi lauantaina joka oli laillinen herkkupäivä, morsian leipoi omenapiirakan. Illalla oli kuitenkin jumppapallotreenin vuoro ja sen jälkeen ansaittu lysähdys telkkarin eteen. Silloin morsian mietti että jos ei nyt ota karkkia niin seuraava mahdollisuus on viikon päästä. Kuitenkin 45 min. jumppapalloähellyksen mitätöiminen kourallisella karkkia tuntui tyhmältä joten sinne jäivät varjellut lempikarkit keittiön ylähyllylle.

Eilen morsian pohti minihäitä ja mietti ettei olisi niin kammottava idea mennä perjantaina maistraattiin ja sen jälkeen syömään minihääporukalla. Sellaisiksi päiviksi valikoitui 11.02.11, 11.03.11 tai 11.11.11. Kunnes morsian muisti että oli päivä, seura tai puku mikä tahansa, hän haluaa olla hääkuvissa hoikka ja kaunis. Ja Kiloklubi on sitä mieltä että hoikka ja kaunis on mahdollista 43 viikon päästä. Eli 11 kuukauden, eli siis aikaisintaan elokuussa 2011. Jolloin kaksi ensimmäistä päivämäärää eivät kyllä onnistu.

Mutta kaikki on yhä auki. Tänään pitää soittaa ja perua kurkistuskäynnit. Painonpudotusta voitte seurata yläpalkin sivulta (jos siis kiinnostaa).

Kiitos kommenttilaatikkoon eilen kommentoineille! Odotin vähän myös niitä "Juuri niin, ei häissä tarvita kuin te kaksi"-kommentteja mutta kaikki kommentit otetaan täällä ilolla ja mielenkiinnolla vastaan. Hyviä perusteluja tuli.