Kiitoskortit

Kutsukorttien teettäminen ei ollut ihan niin helppo operaatio kuin luulisi. Ja niin kuin näkyy niin mahdottomuuksia ei pyydetty. Toiveissa oli normaalin valokuvan kokoinen kuva jossa olisi kehykset mutta ei mitään ylimääräistä. Ifolor, josta on tilattu printtikuvien lisäksi kuvakirjoja ja mukeja, tarjoaa joko niitä kapeita ja korkeita kortteja tai sitten postikortteja - joissa siis on takana osoitepuoli ja tervehdyspuoli. Muut suomalaiset firmat tuntuivat tarjoavan vain kortteja joissa on hölmöjä kehyksiä, ylimääräisiä koristeita tai sitten "Kiitos"-teksti. Oletan että kaikki vieraat tietävät että se kuva lähetetään koska halutaan sanoa "kiitos" (no joo, kyllä me se kirjoitettiin sinne taakse itse). Ja sitten jenkki/brittifirmat tarjoavat vain taitettuja, tekstitettyjä tai monella kuvalla varustettuja korttimalleja. Tai siltä ainakin tuntui.

Smartphotolta vihdoinkin löytyi normaalin kuvan kokoinen kortti, jossa on jopa harmaat kehykset häiden väreihin sopimaan!

Mutta voi kökkö. Painojälki on tosi huono. Kuvat ovat jotenkin utuiset vaikka kuvatiedosto on ihan priimakamaa. Laitoin siitä valituksenkin firmaan ja vastausta odotellessa testasin Ifoloria, josta tuli vieraskirjataulun kuva aivan tarkkana. Smartphoto olisi mahdollisesti hyvittänyt mahdollista virhettä mutta minun olisi pitänyt lähettää kuva noista korteista jossa näkyy mikä on vialla. Siinä vaiheessa kuvaustaidot loppuivat. Uudelleen kuvattuna se näyttää ihan hyvältä. Ja mies ei vaan jaksanut ruveta säätämään.

Joten meidän vieraat saivat sitten utuiset kiitoskortit ja me koitetaan kovasti vakuutella (itselle vissiin eniten) että näin oli tarkoituskin. Että se utuisuus on tyyli-juttu. 

Äiti olisi halunnut sellaisen rintakuvan mutta ei meistä otettu yhtäkään. Oltiin kaikki niin hurmaantuneita ympäristöstä ettei kuvaaja oikein tullut iholle asti. Toki noitakin voi rajata ja sanoinkin äidille että kunhan saa oman kappaleensa hääkirjasta niin voi viimeiseltä aukeamalta valita minkä kuvan haluaa isompana (13x19 cm) kirjahyllyyn. 

Vieraskirja

Eilen postiluukusta tipahti Ifolorilta ensimmäinen lähetys joka tarkoitti sitä että pääsin vihdoin viimeistelemään vieraskirjan. Hääpaikallahan kehyksissä oli kampaajan ja valokuvauksen välillä olohuoneessa otettu kuva (juu, meillä oli mukavan väljä aikatauluhääpäivälle)

Toinen kuva mikä muuten jäi häistä puuttumaan on joku kirjoittamassa tuohon kehykseen. Pari kuvaa kyllä löytyy missä se ei ole aivan tyhjä mutta silti. Eli siis jos haluat ihan kaikesta kuvia niin maksa ammattikuvaaja koko päiväksi.

No, kunhan se Ifolorin toinen paketti tulee niin näette kyllä että on meillä niitä kuvia ihan tarpeeksi...

Eli mallikuvan tilalle vaihtui ehdoton lempikuvani virallisista potreteista. Ensin läpsäisin sen vain keskelle ja olin oikein mielissäni mustavalkoisesta lookista mutta Juuso oli sitä mieltä että se oli vähän tylsä ja vaatii väriä. Olin samaa mieltä mutta myös huolissani siitä kuinka monta vuotta häiden teemaväriä jaksaa katsella, mutta kyllä se on ehdottomasti parempi noin. 

Päivämäärän olisin halunnut kirjoittaa ihan vain tuolle pohjalle mutta äitini läpsäisi siihen kaksipuolisella teipillä saman runon jonka oli valinnut onnittelukorttiin. Äiti kyllä laittoi heti häitä seuraavana päivänä tekstiviestillä pahoittelut ja kehoitti poistamaan sen jos se häiritsee (no kyllä se vähän häiritsikin). Harmi vaan että siinä vaiheessa kun sain taulun kotiin oli teippi jo tarttunut paperiin liian hanakasti. Kokeilin kirurgin terää (tai mikä lie onkaan nimeltään), hellää raaputusta yms. mutta lopuksi piti todeta että vaikka numerot asettelisi kuinka strategisesti tahansa niin jälki tulisi kyllä näkymään. No, ei se huono noinkaan ole.

Paperina on muuten vähän parempi piirustus/vesiväripaperi, jos joku miettii tällaista vieraskirjaa. Ensin  suunnitelin lähteväni taiteilijatarvikekauppaan ostamaan jotain super-paksua, delux-paperia mutta omista varastoista löytyi ihan hyvä paperi. Vähän paksumpi siis kuin kopiopaperi eikä liikaa kiiltoa, jotta kynä ei luista. Ja jesh, kukaan ei siis tehnyt töhryjä!

Huomatkaa myös ne yhdet kapinalliset vieraat jotka kehtasivat kirjoittaa omalla kynällä vaikka ylemmästä kuvasta näkee että olin varannut häihin jopa kaksi kynää tauluun kirjoittamista varten! Mutta ei  tuo punainen onnentoivotuskaan hirveästi haittaa, eipä ole ihan tylsö sen takia.

Ihana! Pääsee uuden asunnon käytävään jossa sitä voi ihailla monta kertaa päivässä.

Pikkuvieraiden lahjat

Ostimme siis kummallekin pikkuvieraalle lahjaksi lelun häihin. Tämä korvasi vähän aikuisten saamaa suklaata (reilua, eikö vaan?) sekä tarjosi ajankulua vaikka olimmekin varmoja että vanhemmat osaisivat huolehtia tästä itsekin. Jos lapsia olisi ollut enemmän, ja useampi juuri noita yli vuoden ikäisiä, niin olisin todennäköisesti palkannut muutaman MLL:n lastenhoitajan viihdyttämään heitä. Tämä olisi tietysti myös muuttanut koko hääpaikan sillä ravintolassa ei ollut ylimääräisiä sivuhuoneita tällaiseen. Onneksi paikalla oli siis vain kaksi.

Pienin vieras (siskonpoika) sai Sophie-kirahvin:

Kyllä nyt jokaisella trenditietoisella lapsella pitää oma Sophie-kirahvi olla!

Vanhempi lapsivieras sai sitten dublon. Tämän miettimiseen meni huomattavasti enemmän aikaa (koska minähän olen jo yli vuoden vain odottanut hetkeä jolloin saan antaa tuon Sophie-kirahvin). Vanhempi vieras oli siis häissä 1.5 vuotta ja kaikki ne hyvät ajatukseni tarrakirjoista yms. haihtuivat kun rupesin lukemaan lastenosastolla ikäsuosituksia. Onneksi pidin itse pienenä dubloista ja sieltä osastolta löytyikin nenä-päähän-sopiva dublo. Ei, en ostanut tätä sen takia että tässäkin on kirahvi (vannon että tajusin vasta kotona kuinka sain nämäkin sitten mätsäämään) vaan sen takia että mieheni isä on veturinkuljettaja.

Sophie oli ilmeisen mieleinen siitä syystä, että sillä pystyi hyvin testaamaan suun tilavuuden kesken juhlien. Valitettavasti juhlien jälkeen kotona talon toinen koirista päätti että tämä on ostettu hänelle (ja on maailman ihanin lelu, trenditietoinen koirakin siis) ja nyt Sophie sai kunniapaikan korkealta hyllyltä ja statuksen vierailuleluna.

Häävalssit

Meidän oma valssimmehan oli siis Elvis Pressleyn Can't Help Falling in Love. Sisko perheineen joutui lähtemään juniorin takia häistä ennen valssia ja kysyi sitten muuttopäivänä mikä se oli. Sisko oli sitä mieltä että laulu on todella yleinen ja sen valitsevat ne jotka eivät osaa valssia. Kiitti. Tosin me valittiin se täysin kuin nyrkki silmään osuvien sanojen takia. 

Vanhempien kanssa tanssittavaksi minä valitsin John Mayerin Daughters-kappaleen. Ihan vaan jotta pääsin sen tanssimaan isäni kanssa. Ja sitten "kaikki mukaan"-valssina oli Veeti Kallion Häävalssi. Tämäkin oli ihan itsestäänselvä valinta. Tätä nimittäin harjoiteltiin häävalssikurssilla ja ilmeisesti kappale kolahti meihin kumpaankin sillä lauloimme joka kerta mukana. Myös häissä. 

Ei kai se nyt niin haittaa vaikka valinnat on kuluneita jos ne vaan sattuu kolahtamaan?

Muutto

Häämatkalta palattiin maanantaina ja heti jatkettiin siitä mihin jäätiin eli banaanilaatikoiden hakemisesta ja niiden täyttämisestä. Selvisi että Jyväskylän Sokoksen Mestarin herkussa olivat keksineet parhaan tavan säilöä banaanilaatikoita, joka oli samalla myös helpoin tapa kantaa niitä. Meillä ei siis ole autoa joten laatikot piti kantaa kotiin - onneksi vain n. 400 metriä. Eli Sokosella säilyttivät laatikoita niin että kaksi pohjaa oli vastakkain ja kummassakin päässä oli kantena ne yläosat. Eli siis pohjat kansien sisään. Näin sai jo kaksi laatikkoa melko tiiviissä paketissa kannettua. 

Minun maksimikuormani tällä tavalla oli kuusi laatikkoa - vaikka ihana aviomies ei antanutkaan minun kantaa niin montaa jos oli itse mukana.

 Sen lisäksi että asunto piti saada pakattua kolmessa päivässä, oli mies vielä vilustunut Islannissa ja tietysti tämä nuha-kuume tarttui minuunkin muuttoa edeltävänä yönä. Ei voi mitään, elämä on. Vähän kyllä jännitti kun tuollaisen auton ratissa oli kuumeinen kuski ja auton sisällä kaikki meidän omaisuus. Ja me!

Mutta niin kuin näkyy niin Helsinkiin selvittiin! Kaksin ei onneksi tarvinnut selvitä kuin ajamisesta, Jyväskylässä meitä oli auttamassa miehen vanhemmat ja veli ja Helsingin päässä minun äitini ja sisko miehineen. 

Tällaisessa banaanilaatikkokaaoksessa asuttiin pari viikkoa. Nyt kaikki huoneet alkavat olla jo kunnossa. Sisustuspostaus tulossa heti kun saan makuuhuoneen kattolampun valmiiksi. Työhuoneessamme on meneillään myös miehen maalaus- ja tietokoneprojektit ja siksi sitä ei ole vielä saatu kuvattua.

Anoppi kysyi pari viikkoa muuton jälkeen että joko alkaa tuntua kodilta. Minusta tämä talo ja kaupunki tuntui kodilta ihan ensimmäisestä päivästä asti. Tottakai Jyväskylää on ikävä, eikä vähiten sen takia että kaikki oli niin lähellä, mutta kyllä minä olen kaikkien Jyväskylässä vietettyjen vuosien ajan ollut ilmeisesti kuitenkin sydämeltäni pääkaupunkiseutulainen.

Viihtyvyyttä toki lisää se että saatiin yksi huone ja neljä vaatekaappia lisää ja nyt kaikki tavarat mahtuvat jonnekin. Sen lisäksi tietokone sai häädön makuuhuoneesta ja kirjahylly olohuoneesta joten tämä asunto näyttää senkin takia siistimmältä. Ja ruokapöytäkin on kaksi kertaa isompi kuin vanha! Meillä onkin ollut jo kahdet illalliskutsut, toiset kummankin vanhemmille ja toiset minun siskon perheelle. 

Alussa oli tosin kummallinen olo olla takaisin täällä ja monta viikkoa piti opetella sanomaan lähtevänsä keskustaan eikä Helsinkiin. Pari kertaa siis oikeasti kysyin pihalla mieheltä "Sataakohan Helsingissä?".

Lempiasiat

Koska olen työstänyt hääkirjaa, eli Ifolorin kuvakirjaohjelmalla kirjaa kaikista häiden kuvista, niin samalla tuli poimittua kuvat kaikista ihanista yksityiskohdista. Suosittelen muuten henkilökohtaisesti kuvakirjaa koska minulle tulee mieletön myötähäpeä kuunnellessani videolta omia höpötyksiäni joten häävideo ei todennäköisesti saisi kovin montaa katselukertaa. Kuvakirjaan taas voi valita vain ne parhaat kuvat jos haluaa (itse valitsin kyllä myös muutaman tilanteeltaan ihan mahtavan kuvan, mm. yhden ennen maistraatiin ulkopuolella otetun jossa minulla on hyvin järkyttynyt ilme) ja esimerkiksi aukeamallinen kakunleikkauskuvia on lähes videon veroinen.

Meillä oli hirveä onni että neljä harrastelijakuvaajaa, joille yritettiin painottaa että muistavat nauttia myös juhlista, saivat otettua kaikki ne kuvat mitä haluttiinkin. Ja esim. juuri se kakunleikaus on siis kuvattuna kolmelta suunnalta!

Yksi lempiasioista häissä oli sormus. Siitähän stressasin koko kuukauden ennen häitä koska se on aika vaatimaton ja pelkäsin mm. sitä että joku vieraista rupeaa arvostelemaan sitä. Epäilin siis omaa makuani. Ihan turhaan sillä nyt kaksi kuukautta sormustani pitäneenä en oikeasti voisi kuvitella sen paikalle mitään muuta. Tämä ei tosin tarkoita ettenkö kuitenkin hankkisi esim. 10 vuoden päästä uutta. Varsinkin kun tuo ihanuuteni on oikeasti sen 0.5 mm liian löysä ja pyörii ikävästi sormessa. Kultasepälle kävi nimittäin moka mutta liikkeessä emme olleet varmoja saako sitä pienennettyä vain 0.5 mm vai tuleeko siitä sitten liian pieni joten se pienennys jäi...

Toinenkin lempiyksityiskohta näkyy myös eli ne kynnet!

Sitten ne orkideat! Aah. Vaikka en siis päässyt niistä itse juurikaan nauttimaan niin vieraat kehuivat ja olen ihan superonnellinen etten käynyt muuttamassa tilausta joksikin kestävämmäksi mutta vaatimattomammaksi kukaksi.

Hätäapukaasot tosiaan koristelivat juhlapaikan ennen maistraattia keskenään, joten en päässyt itse näkemään visiotani kertaakaan ennen juhlaa. Tosi nättiä oli!

Hääkarkit olivat myös täydelliset. Anoppini kysyi juhlan alussa että onko kaikissa eri lause ja vastauksen kuultuaan lähes harmistui että hänen täytyy nyt kiertää lukemassa kaikkien karkit. Tyylilleni uskollisena meidänkin paikoilla oli hääkarkit jotta saatiin omamme talteen kaikkien muiden hääkarkkien joukkoon. 

Se kakkukoriste! Siitä sai hyvää keskustelua aikaiseksi kun kertoi kuinka olin päättänyt että haluan juuri  Painted by Cakesilta visioimani linnut ja kuinka sitten kun sulhaselle selvisi että kakkukoriste on Tampereella yritimme keksiä millä se saadaan sieltä Jyväskylään (autoa kun ei ole eikä opiskeluhintaisia junalippujakaan enää saa). Onneksi on ihana mies joka ei vielä tässäkään vaiheessa tajunnut muutta mieltään avioliiton suhteen. 

Se bolero! Ehdottomasti sen 80 euron arvoinen. Kertaakaan ei itse juhlassa tullut vaivautunut olo hyllyvien allien takia eikä niitä juuri kuvissakaan näy. Suosittelen oikeasti tuhlaamaan siellä missä halvemmalla ei saa visiotaan toteutettua.

Laukku olisi ollut yksi lempiyksityiskohdista mutta kun vasta juhlapaikalla muistin että se on meidän tarvikekassissa ja sittenkin se vietti loppuillan vain meidän viereisellä tyhjällä paikalla pöydässä.

Ehdoton lempiasia häissä tosin oli oma mies. Rakas.

Islanti 16.7.-23.7.

Vihdoinkin uusi koti on suurin piirtein valmiina ja kameran johtokin löytyi. Vuorossa siis muistelmia kahden kuukauden takaiselta häämatkalta.

Hotelli sijaitsi Laugavegurin puolessa välissä. Alueella joka oli kesäisin suljettu kävelykaduksi. Huoneemme ikkunat olivat toiseen suuntaan ja niistä näkyi vain talojen kattoja ja Hallgrimskirkan torni. Ja aurinko joka ensimmäisenä iltana paistoi tunkeilevasti sisään ja lämmitti huoneen tehokkaasti. Ei siis ihme ettei ulos mennessä tullut laitettua tarpeeksi kerroksia.

(Hallgrimskirka näkyy jokaisessa kaupunkikuvassa, miten se olisikaan mahdollista välttää)

Ensimmäisen päivän ohjelma oli luksusvierailu geotermaaliseen Blue Lagoon-kylpylään. Meillä oli oma hulppea pukuhuone-suihku, kylpytakit ja tohvelit käytössä, pääsy exclusive loungeen jossa oli takka (ei päällä, valtava hedelmä kulho, kahvipodi-keitin, puhelin jolla kutsua host paikalle ja oma sisäallas josta pääsi näihin ulkoaltaisiin. Lisäksi hintaan kuului 30 min hieronta kylpyaltaassa jumppapatjalla kelluen ja illallinen kylpylän ravintolassa.

Illallinen oli todella hyvä (maksoimme vähän ekstraa saadaksemme kolmen ruokalajin aterian) niin kuin joka ainoassa ravintolassa jossa söimme matkalla. Minä söin systemaattisesti joka toinen ilta mereneläviä ja joka toinen ilta lammasta. Lisäksi useamman kerran meille tuotiin ilmaiset näytealkupalat ja alkupalana tuodut leivätkin olivat jotain ihan muuta kun ranskanleipää ja levitteenä saattoi tulla tapenadea tai pestoa tai jotain muuta herkkua. Reykjavikin voisi matkustaa ihan vain ruoan perässä.

Kolmantena iltana lähdimme keskiyön valassafarille ja näimme lahtivalaiden lisäksi myös lunneja. Valitettavasti valaat olivat vain hivreän vikkeliä joten meillä on läjä kuvia valaiden selkäevistä. Kuulemma kannattaa matkata Husavikiin jos haluaa nähdä kunnolla valaita. Täytyy ottaa neuvosta vaari.

Valaiden jälkeen menimme Golcen Circle & Fontana Steam Bath-kiertoajelulle jossa näimme Gullfossin vesiputouksen, geyssir-alueen, Thingvellirin kansallispuiston ja kylvimme kuuman lähteen päälle rakennetussa (rikin hajuisessa) saunassa. 

Thingvellirin kansallipuistossa missä Pohjois-Amerikan ja Eurasian mannerlaatat kohtaavat.

Lauantaina oli vuorossa erittäin vetinen bussireissu jolla kävimme ottamassa kontaktia Eyjafjallajökullin  jäätikköön ja näimme lisää hienoja vesiputouksia. Saamalta reissulta oli pakko ostaa matkan toinen villapaita sillä college huppari veti vedet itseensä eikä kuivanut kun bussista poistuttiin usein ottamaan kuvia. 

Sunnuntaina menimme ratsastamaan ja sulhanen allekirjoitti olevansa mukana vapaasta tahdostaan! Itse toivoin että vauhti olisi ollut vähän kovempi mutta valitettavasti olimme taidoiltamme erittäin heterogeeninen suomalais(!)ryhmä ja sadekin yltyi kesken ratsastuksen joten hevosiakaan ei taitanut huvittaa.

Ensi kerralla menemme siis Pohjois-Islantiin ja minä varaan vain itselleni ainakin muutaman tunnin hevosvaelluksen. Sellaisena päivänä jolloin päälle ei tarvitse vetää sadekamppeita.

Matka oli todella ihana!

Seuraava päivä

Morsiamella oli nukahtamisvaikeuksia sekä häitä edeltävänä yönä että niitä seuraavana. Morsiamen kieriskely torstain ja perjantain vastaisena yönä oli siis osasyyllinen sulhasen huonoihin yöuniin. Kannattaa siis uskoa niitä suosituksia jotka kehottavat nukkumaan eri paikoissa häitä edeltävän yön. Syynä eivät ole mitkään siveysasiat tai "sulhanen ei saa nähdä morsianta"-jutut vaan ihan vaan se että näin taataisiin ainakin toiselle kunnon yöunet. Näin ainakin siis tämän parin kohdalla.

Häitä edeltävän yön morsian siis valvoi kun piti pohtia jokaista yksityiskohtaa ja stressata siitä onko kaikki nyt varmasti valmista ja hoidettu huomista varten. Häiden jälkeen morsian taas valvoi sen takia kun piti käydä ihanaa päivää yksityiskohta kerrallaan läpi ja elää joka sekuntti vielä muutaman kerran.

Ihan hyvä siis ettei kallista hotelliyötä oltu maksettu. Muutenkin oli ihana mennä omaan, nyt jo entiseen kotiin nukkumaan ja fiilistellä myös kodissa vietettyjä vuosia. Uusia Finlaysonin lakanoita ei kyllä oltu ehditty pestä joten ne olivat kirjaimellisesti uuden karheat. Mutta se aamupala...

Nam! Tämän parin kohdalla kotona herääminen oli ihan nappi ratkaisu. Tosin ei siellä kotona kauhean kauan jaksettu fiilistellä. Aviopari lähti vieraiden hotellille katsomaan ehtisikö jonkun kanssa vielä treffata ja päätyi morsiamen äidin huoneeseen. Siitä lähdettiin kolmistaan hakemaan vähän banaanilaatikoita muuttoa varten ja käytiin vielä kirkkopuiston kahvilassa päiväkahveilla ennen kuin morsiamen äiti lähti junalle.

Loput viikonlopusta menikin siihen että pakattiin vuoronperään muuttolaatikoita ja häämatkalaukkuja, ja jokaisen liikenevän hetken vaimo käytti häävalokuvien tuijotteluun ja huokailuun. Heti kun uusi kämppä saadaan edes jotenkin kuosiin aikoo morsian tehdä valokuvakirjat sekä häistä että häämatkasta. Kaikki vanhemmat ovat jo tilanneet oman kopion hääkirjasta ja niitä oli tarkoituskin jakaa juuri heille.

Häämatkalta löytyi myös ihanat lahjat viime hetken kaasoille. Häämatkasta lisää siis ensi kerralla!

Juhlat

Sillä aikaa kun vieraat tulivat omia aikojaan juhlapaikalle kävi morsiuspari sujauttamassa vierassuklaat pöytiin ja esittäytymässä henkilökunnalle. Sitten äkkiä takaisin ulos vastaanottamaan vieraat vielä kerran ja siitä kehkeytyikin aikamoinen kuvaussessio kun aurinko helli. Ja tosiaan niitä vieraita oli 22 vaikka lähes kaikista kuvista voisi päätellä että ketään ei tullut paikalle. Kurkatkaa vaikka viimeinen kuva.

Morsiamen toive yhteisryhmäkuvasta kaikkien 24 henkilön kanssa ei toteutunut kun sulhasesta se oli liian vaikeaa toteuttaa, sille ei ollut oikein paikkaa ja se olisi vaatinut ulkopuolisen kuvaajan (joka olisi todennäköisesti saanut käteensä ainakin 8 kameraa) tai automaattilaukaisimen. Sen sijaan tuli otettua monenlaisia ryhmäkuvia. Äidin ja siskon kanssa ei vaan muistettu ottaa yhtäkään.

Sulhasen sisko ja veljen avovaimo olivat laittaneet pöydät juuri niin kuin pitikin ja kieputtaneet vielä huiskutuskeppien silkkinauhat paljon nätimmin kuin morsian olisi osannut. Feikkitimantit olivat kuulemma loppuillasta hyvää ajankulua kun niitä pystyi järjestelemään erilaisiin muotoihin. Myös huiskutuskepit olivat tykättyjä ja muutama vieras halusi omansa mukaan. Mienasivat kotimatkalla esittää kuskille kysymyksiä tai viihdyttää pikkuvieraita (niitä siis käytettiin "Kuka on vaihtanut sulhasen/morsiamen vaipat"-leikissä.). Äidit halusivat mukaan myös sen pöytäohjelman jossa oli heidän vanhempiensa kuva.

Harmi ettei vieraskirjataulusta (vasen alareuna) tullut yhtäkään kuvaa täytettynä. Nyt se on pakattu jo muuttolaatikkoon mutta palataan asiaan kun siihen saadaan vaihdettua joku potrettikuvauksen kuva. Hieno tuli! 

Hääkirja ja valokuva-albumi kiinnostivat myös vieraita ja hääkirjasta sai jopa vähän apua häävisaan. Häävisan muuten voittivat sisäpiirin tiedon takia vanhempien pöytä. Mutta eivätpä nekään kaikkea tienneet! Taisi mennä kaksi väärin!

Se toinen "vieraskirja" eli postikortit hääparille ei sitten ollut kovin suosittu vaikka morsian yritti vihjata että useammankin saisi täyttää jos vaikka loppuillasta tulisi uusi inspiraatio. Morsian siis toimi häiden seremoniamestarina kun ei ollut esim. bestmania valittuna. Ja sitä ainoaa mahdollista bestmania oli jo pyydetty kuvaamaan häitä joten kaksoisroolitus ei olisi toiminut. Hyvin toimi eikä kukaan varmaan ihmetellyt liiemmin, kyseessä kun oli tämä puhelias ja töikseenkin ryhmien edessä höpöttävä morsian.

Morsiamen isää silminnähden tosin vaivasi se ettei hän tiennyt juhlista mitään etukäteen tai milloin tapahtuu mitäkin. Olkoonkin että pöytäohjelmissa tosiaan oli se ohjelma (ilman kellonaikoja). Juhlapaikan henkilökunta toisaalta ei ollut moksiskaan kun morsian ei osannut sanoa muuta kuin että pitkät tauot ruokien välille ja että kakku olisi kiva leikata kello 22 ja häävalssi tanssia sitten sen jälkeen joskus, ennen kello 23.

Kuitenkin morsian on aika iloinen että vieraille, perheille ja kavereille, ei oltu hölisty liikaa yksistyiskohtia (tosin yksi vieras tunnusti lukeneensa blogia koko ajan, mutta vain yksi!). Ilman tarkempaa ohjelmaa tai hirveästi ohjelmanumeroitakin tuntui että vieraat viihtyivät. Ja mikä ehkä tärkeintä, morsiuspari näytti ainakin viihtyneen. Morsiankin nauraa kitarisat näkyvissä valtaosassa kuvista. Ja yleensä niin vakavasta sulhasestakin irtosi monta hymyilevää kuvaa.

Ruoka oli mielettömän hyvää ja sai kehuja vierailta. Ja lisäksi sitä oli tarpeeksi. Kukaan ei tainnut käydä nakkikiskalla kotimatkalla ja morsiankin pysyi hymyilevänä koko illan. Oli oikein toimiva ratkaisu että alkuruoka haettiin itse ja pääruoka tarjoiltiin pöytiin mutta unohdettiin vaan mainita että niitä alkuruokia saa hakea pääruoankin kaveriksi. Tai sitten kenellekään ei mahtunut enempää mahaan.

Hääkakkukoriste yksi suurista salaisuuksista, josta sai myös hyvää jutun aihetta. Sen on tosiaan tehnyt Painted by Cakesin Emma Tampereella ja sulhasrukalla oli onneksi työmatka sinne päin kesäkuussa jolloin hän pystyi hakemaan koristeen. Onneksi Emma ei asunut edes Tampereen laitamilla (tai Utsjoella). Ainoa morsiamen puolustus oli "No kun mä halusin". Ja se oli juuri sellainen kuin pitikin ja täydellinen piste i:n päällä. Nämä häät olivat pienet mutta silti ne oli hiotut ja viilatut ja näin vieraille haluttiin viestittää että nähtiin näin paljon vaivaa kun tekin näitte vaivaa tulla tänne asti.

Tämä kuva on yksi syy miksi juhlapaikan valinta meni nappiin. Aika monesta häästä jää todella huonot kuvat kakunleikkauksesta ja valssista koska juhlatila on niin pimeä. Näissä häissä riitti valoa yllinkyllin kello kymmenen jälkeenkin!

Ilman livebändiä vieraita ei juuri saatu tanssimaan, josta morsian ensin harmistui mutta katsoi sitten pöytiin päin ja näki ettei ne nyt ainakaan murjottaneet sieltä. Ei sitten tanssita, keskustellaan ja pidetään hauskaa muuten. Vanhemmat jaksoivat puoleen yöhön ja valtaosa kavereista lähti morsiamen ja sulhasen kanssa samalla ovenavauksella kello 1:15. Morsian ei olisi kyllä malttanut lähteä silloinkaan!

Voisikohan häitä viettää joka vuosi?