Kun morsian kävi sovittamassa pukua toisen kerran, hän hämmentyi. Vieläkään ei alkanut itkettää. Vieläkään ei tullut elämää suurempaa tunnetta siitä että tämä puku on pakko saada. Peilistä kyllä katsoi morsian potenssiin 100 ja oikealla kampauksella, meikillä ja asusteilla varmaan erittäin kaunis morsian hääpäivänä. Mutta muiden pukujen välistä ei rynnännyt pieniä kukkaistyttöjä laulamaan ja tanssimaan, hääpukuliikkeen myyjä ei alkanut ylistämään morsiamen kauneutta eikä morsian ruvennut hehkumaan. Jokin sisällä kuitenkin sanoi että sellainen tunne ei välttämättä ikinä synny.
Liian monta amerikkalaista hääohjelmaa saa kenet tahansa uskomaan, että jokainen tuleva morsian purskahtaa itkuun nähdessään itsensä se puku päällä. Toisaalta ihan helpottavaa huomata ettei itse ehkä ole sellainen morsian. Mieluummin purskahtaa itkuun nähdessään tulevan miehensä hääpäivänä juhlapuvussa kuin nähdessään itsensä kaupan peilistä. Tai silloin kun yrittää pitää puheen häissä. Oikeastaan mieluiten ihan minä tahansa muuna häihin liittyvänä hetkenä kuin hääpukua sovittaessa.
Ja sen jälkeenkin, kun morsian oli vakaasti päättänyt että tämä on se puku vaikka onkin ihan varmaa että 50 kauppaa kiertämällä voisi löytää 25 muuta pukua, jotka voisivat kaikki olla se puku, ja vielä sen jälkeenkin kun morsian oli maksanut 300 euroa voidakseen olla varma ettei kukaan muu vie juuri tätä pukua nenän edestä, ei askel tuntunut juurikaan kevyemmältä kotimatkalla.
Asiaa ei auta yhtään että mielessä koko ajan kummittelee ajatus että onko se nyt kuitenkaan ihana. Joka onneksi kyllä hälvenee heti kun avaa kuvatiedoston ja toteaa että on se. Se täyttää kaikki puvun vaatimukset: valkoinen väri, simppeli, kuitenkin siinä on jokin juju eli vinorypytys joka myös saa vyötärön näyttämään todellista kapeammalta.
Myös sulhanen osoitti kiinnostusta hääpukuun heti kun tajusi sen kuvien olevan kameralla. Morsian yritti vähän estellä ja muistutti ettei sulhanen oikeasti saisi nähdä pukua, mutta tiesi ettei itsekään pystyisi sitä salaamaan. Sanomatta selvää, myöskään sulhanen ei purskahtanut kyyneliin.
Joten jos jollekin toiselle tulee tyhjä olo siitä ettei hääpukujen sovittaminen tunnu täysin siltä miltä TV saa sen näyttämään niin muistakaa: se on vain hääpuku!
En mäkään ole sovituksissa pukuni takia itkenyt. Vähän olen herkistynyt, mutta ennen kaikkea minulle tuli varma ja kaunis olo. Se on kertonut minulle tarpeeksi, vaikka aluksi ihmettelin myös, että missä ne kyyneleet viipyvät. Mutta aivan kuten sanoit, minäkin itken mieluummiin sulhasen nähdessäni tai puhetta pitäessäni. :)
VastaaPoista