Morsian kävi maanantaina sovittamassa viimeisen kerran hääpukua. Ensin tuntui että vyötärölle pitää tosiaan tehdä vähän lisää tilaa mutta sitten kun helmaa ruvettiin kiinnittämään nuppineuloilla lyhyemmäksi ei puku enää puristanutkaan. Päätettiin että rinnan kohdalta pukua kavennetaan noin sentti istuvammaksi mutta vyötärölle ei tehdä mitään. Hääviikon maanantaina kokeillaan pukua viimeisen kerran ja silloin sitä voi vielä suurentaa jos tarve vaatii.
Mutta se tunne. Helmet kaulassa, bolero harteilla ja jopa häälaukku mukana tuntui vihdoinkin että tämä puku on aivan ihana! Juuri sellainen kuin morsian olikin halunnut. Siksi on pakko näyttää kuva siitä vaikka tarkoitus olikin postata seuraava kuva puvusta vasta hääpäivän jälkeen.
Ja vertailun vuoksi, se Tallinnasta ostettu bolero näyttää siis tältä:
Morsian muisti tarkistaa että puvulla pystyy istumaan (hyvin ryhdikkäästi) mutta ei sitten tarkistanut voiko sen kanssa tanssia. Myös alushametta morsian testasi, ihan varmuuden vuoksi, mutta totesi ettei halua niin rytmikkäästi heiluvaa ja leveää pukua, joten sellaiset saavat jäädä muille.
Kotimatkalla piti käydä ostamassa paljon kehuttu Hääkirja jotta vieraat voivat tutustua hääparin tarinaan juhlan aikana. Lisäksi powerpoint-kuvakoosteen sijaan morsian on sunnuntaista asti askarrellut valokuva-albumia jossa on sekaisin sulhasen ja morsiamen elämä kuvina. Vaikeinta oli löytyy valkoinen, taskullinen valokuva-albumi. Kannen koirankuva pitää vielä peittää jotenkin!
Puku sopii sulle tosi hyvin!
VastaaPoista