Viime viikolla kun morsian ja sulhanen tapasivat hääkuvaajan, saivat he kotitehtäväksi miettiä minkälaisista hääkuvista pitävät, mitä tavaroita kuviin voisi ottaa mukaan ja mihin kuvaus voitaisiin siirtää jos taivaalta tuleekin viistossa vettä.
Morsian onkin pari päivää miettinyt päänsä soikeaksi rekvisiittaa. Kummallakaan ei ole oikein sellaista harrastusta jonka esineitä voisi ottaa mukaan. Esimerkiksi sellaisia harrastusvälineitä kuin onki, pesäpallomaila ja pallo, golfvälineet. Onneksi morsian kuienkin törmäsi hääkuviin jossa on shampanjalasit ja ne otetaan ehdottomasti mukaan. Sitten sulhanen voisi ottaa läppärin mukaan mutta jotenkin tuli mieleen vain sellainen kuva jossa morsian näyttää kiukkuiselta taustalla...
Valkoinen hevonen olisi todella makea mutta kun kuvaus on keskellä kaupunkia ja morsiankaan ei ole ollut hevosen selässä pitkään aikaan niin se näyttäisi todella tuulesta temmatulta ajatukselta. Hääautoa ei taas ole eikä kukaan vieras ole tulossa todella hienolla autolla.
Jotain syötävää tosin voisi harkita. Jätti-iso tikkari, kuppikakkuja tai macaroonseja...
Mitä tavaroita teille tulee tai haluaisit tulevan teidän hääkuviin?
Suosittuja rekvisiittoja ovat ainkin vanhat matkalaukut, tietenkin mikäli sopivat häiden yleiseen tunnelmaan. Joskus rekvisiittana voi toimia myös sateevarjo/päivänvarjo ilmasta riippuen.. :)
VastaaPoistaYleensä kuitenkin riittää pelkkä kaunis kuvausmiljöö, oli se sitten upea kaupunkimaisema ja vihreä luonto/puutarha.
Saispa noi kuvassa olevat isot kirjaimet! Ai että!
VastaaPoistat: hiljainen vakkarilukija
Mulle tuli ihan sama ajatus kun näin tuon kuvan! Ja sitten piti heti ruveta pohtimaan että voisiko nuo tehdä itse...
VastaaPoista