Morsian (ja sulhanen) kävivät maanantaina Vesilinnassa neuvottelemassa menusta ja muista yksityiskohdista.
Alkupalapöytä koostuu erilaisista salaateista, kaloista ja leivistä. (Mm. katajanmarja graavattua lohta, paahtopaisti tuorejuustorullat, pestomarinoitua cheddarjuustoa, kanasalaattia)
Pääruoaksi hääpari halusi lammasta joten tulossa on ulkofileetä, timjamijuureksia ja uusia perunoita sekä tummaa hunajakastiketta tarjoiltuna annoksina pöytiin (tarjolla on samaan aikaan myös salaattia alkupalapöydästä).
Jälkiruoaksi hääkakku, kahvi/tee ja aveciksi joko konjakki, kermalikööri tai omenalikööri (sopii häiden väreihin!). Hääkakun morsian halusi olevan täysin valkoinen ja täytteen paljastuvan vasta sitten kun morsiuspari on siitä ensimmäisen palan leikannut.
Yöpalaksi tarjoillaan jälleen alkupalapöydästä jääneitä jämiä sekä kinkkupiirakkaa.
Kuulostaa aivan täydelliseltä! Hääkakun täytteenkin hääpari sai keksiä ihan itse ja se olikin sulhasen idea. Morsian oli visioinut vadelmakakun mutta tämä on paljon parempi! Ruokalistan suunnittelun lisäksi sulhanen innostui viikonloppuna suunnittelemaan ohjelma/ruokalista-ratkaisut pöytiin ja hyviltä näyttävät.
Eli alkupala on noutopöydästä ja pääruoka tarjoillaan pöytiin. Morsian saa siis kummatkin vaihtoehdot. Morsiamen siskolle, joka sortuu syömään lihaa jos hyvää sellaista on tarjolla, lähti kesken tapaamisen viesti siitä haluaako hän mieluummin kasvisruoan vai lammasta ja vastaus oli lammasta.
Kaikista haastavinta oli ehkä valita nimen ja kuvauksen perusteella valkoviininjuojana mikä punaviini valitaan mutta morsian on aivan vakuuttunut että häät ovat hyvissä käsissä. Pöytäkukkatoiveena oli ainoastaan "valkoisia kukkia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti