Morsian oli lauantaina parhaissa häissä ikinä. Niin epäreilulta kun se kuulostaakin kun oman siskon häätkin on tullut juhlittua. Jokin vain koko päivässä tuntui niin täydelliseltä. Siksi onkin mielenkiintoista pohtia mistä parhaat häät ikinä koostuivat.
Pidennetty siviiliseremonia terassilla katoksen alla Seremoniaan kuului livemusiikkia (viulu ja sello), morsiusparin ystävä vihkijänä, morsiamen siskon lukema katkelma Pikku prinssistä.
Kaunis miljöö Ravintola Savussa Helsingin Tervasaaressa (vaikka taaskin itse ravintola oli kameroille haasteellinen, tummaseinäinen tunnelmallinen sisätila).
Runsas noutopöytä Alkupalat olivat herkullisia ja pääruoaksi oli lampaan entrecoteta. Nam. Kakkuna oli mustikka-jogurttiakkku.
Hyvät puheet Sulhasen isä piti hauskan ja hellän puheen avioparille.
Ei liian paljon/pitkään sisäpiiri-juttuja Polttarit käsiteltiin hienosti (morsiamen olivat kirjana, sulhasen kuvaesityksenä). Best manit eivät pitäneet pitkiä puheita joita muut vieraat eivät ymmärtäneet.
Eikä liian montaa "Nyt kaikki osallistuu, joo, joo!"-leikkiä Ainoat hääperinteet olivat tosiaankin morsiuskimpun ja sukkanauhan heitot. Ja "On vaihtanut sulhasen vaipan"-tutustumisleikki. Eikä silti ainakaan allekirjoittaneella ollut hetkenkään tylsää. Häiden aikana ehti jutella ystävien, morsiamen vanhempien, morsiamen kummitädin ja -sedän (kaikki perhetuttuja) ja morsiamen vaihto-oppilasäidin ja -siskon kanssa. Ja tanssia paljon!
Tehtävät hääväelle Joka pöytään oli laitettu kirjekuoria jotka sisälsivät tehtäviä suoritettavaksi häissä (ei siis sitä 12 kk-leikkiä). Tämän morsiamen pöydässä oli "Hemmotelkaa morsianta" (ryntäsimme hääkakun syönnin jälkeen porukalla morsiamen kimppuun, leyhyttelimme viileäksi, tarjosimme mansikoita ja hieroimme niskat) ja "Kirjoittakaa kirje hääparille avattavaksi hopeahääpäivänä". Best man korosti että kenenkään ei ole pakko suorittaa tehtäviä mutta kaikkien suorittaneiden kesken arvotaan lahja. Ja näitä oli todella mukava tehdä. Voittaja ryhmän oli pitänyt otattaa esittävä kuva itsestään ja he olivat lähteneet läheiselle kiipeilytelineelle ja muodostaneet nelistään sydämen!
Hyvä plaseeraus Tämä morsian pääsi istumaan morsiamen siskojen viereen (myöskin lapsuusystäviä), lähelle morsiamen amerikkalaisen vaihto-oppilasperheen äitiä ja siskoa. Pöytäseura oli aivan mahtavaa.
Livemusiikki Häissä soitti valokuvaajan suosittelema bändi. Pakollisten valssien jälkeen bändi soitti foxia jolloin tanssilattia tyhjeni mutta tajusi nopeasti vaihtaa twistin kauttaa Abbaan, Beatlesiin, Beach Boysiin, Bon Joviin, Adeleen yms. Häissä tanssittiin tuntikausia valomerkkiin asti. Siitä olisi vielä voinut jatkaa yhdessä muiden vieraiden kanssa jatkobaariin mutta joskus on hyvä lähteä kotiin silloin kun tunnelma on parhaimmillaan.
Avoin piikki baarissa Alkumaljojen ja ruokaviinien (3 kaatoa) jälkeen tanssin jo alettua allekirjoittanut morsian lähti hakemaan baarista tuopillista lonkeroa ja saikin kuulla että se on vielä ilmainen koska piikki ei ole mennyt umpeen. Koko iltana piti maksaa vain viimeinen (tai siis se toinen) lonkero itse.
Pienet yksityiskohdat Paikkakortit olivat samanlaisia mutta eivät identtisiä, vessoista löytyivät "ensiapukorit" niin nais- kuin miesvieraille. Ravintolan henkilökunta toi tarjolle kannuittain vettä kun tanssi yltyi kovimmilleen. Myös iltapalaa oli tarjolla.
Toisilleen sopiva, rakastunut hääpari!
(Vähän harmittaa ettei samaa varmaan saavuteta heinäkuussa mutta aika montaa näistä kohdista on mahdollista soveltaa omissa häissä.)
Saisiko tuosta Pikku Prinssin runosta lisää tietoa?:)
VastaaPoistaKyseessä ei ollut runo vaan ihan vain kirjasta luettu pätkä. Sisälsi mm. tämän lauseen: Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen. Joten sieltä sivulta siis.
VastaaPoista