perjantai 10. kesäkuuta 2011

Valmisteluja

Valokuvaajaa ei ole vielä päätetty. Morsian sentään päätti että päättää sen (jos sulhanen siis ei ota aktiivisempaa roolia) ensi viikon loppuun mennessä. Ensi viikolla soitetaan myös maistraattiin (morsian hoitaisi kaikki asiat mieluusti sähköpostilla mutta tämä taitaa olla sellainen juttu joka kannattaa hoitaa puhelimessa). Monessa paikassa nimittäin on mennyt vuodet sekaisin ja hääpaikkakin vastasi ensin että ovat vapaana 13.07.11! Sulhasen velikin luuli että häät ovat tänä kesänä ja yksi valokuvaaja kirjoitti innokkaasti lauantaihäistä vaikka päivämäärä olikin oikein.

Molempien perheille on nyt siis ilmoitettu päivä ja juhlien luonnekin. Varoittelu toki aloitettiin jo viime kesänä mutta kaikki ovat suhtautuneet asiaan ihanasti. Morsiamen siskon mies jopa otti asiakseen soittaa itse morsiamelle ja onnitella (vaikka siis häistä on ollut puhetta jo kauemmin). Ja sulhasen isän kommentti oli "Miksi vasta silloin?!?".

Sulhasen äidille myös selvisi että mummot ja vaarit eivät kuuluu lähiperheeseen eikä heitä tulla kutsumaan. Morsian yritti vähän pehmitellä ja sanoa että se yksi mummo ei varmaan viihtyisi häissä joissa keski-ikä heiluu 30. vuoden paikkeilla mutta viestiä ehkä latisti vähän se kun morsiamen piti myöntää että hänellä itsellään ei ole enää mummoja eikä vaareja.

Niin kuin täällä on tapana niin kaikki esiin nousevat ongelmat ratkotaan heti. Eli poliisista vastasivat passikyselyihin näin:

"Uusi nimitieto ei ehdi päivittyä väestötietojärjestelmään, jos matka on jo hääperjantaita seuraavana maanantaina. Passi valmistuu väestötietojärjestelmän tiedoilla, myös sellaisessa tapauksessa että se olisi täällä valmistettava väliaikainen passi (voimassa vain matkan ajan ja myönnetäänkin vain erityisestä syystä. Express-passikaan ei noin tiukalla aikataululla onnistu (edes vanhoilla nimitiedoilla). Näin ollen, ainut vaihtoehto matkalle pääsemiseksi tuossa tilanteessa on matkustaa vanhalla nimellä olevalla passilla, jolloin matkaliputkin on varattava passin nimellä. Passi tulisi uusia nimen vaihtuessa, periaatteessa "vanhalla" passilla ei pitäisi siis matkustaa ollenkaan, mutta käytännössä olemme kuulleet tuon systeemin toimineen, näitä pikaisia häämatkoja tehdään kuitenkin aika paljon. Viiden vuoden passin toimitusaika on viikko. Suosittelemme varaamaan ajan lupapalveluihin pitkien odotusaikojen vuoksi."

Eli siis ennen häitä pitää hankkia voimassaoleva passi vanhalla nimellä ja häiden jälkeen se pitää uusia heti (tai pari viikkoa aiemmin) kun seuraavalle matkalle mielii. Vanhan niminen 5 vuoden passi ei siis ole oikea matkustusasiakirja vaikka vielä voimassa olikin mutta häämatkat ovat poikkeus. Tämän kaiken morsian tiesi jo keskustelupalstoja lukemalla mutta eniten kiinnosti nuo pikapassit. Eräs morsian oli nimittäin jopa vaivalla saanut uuden passin tilaukseen ennen häitä uudella nimellä. Mutta siis vaivalla.

Kaikkein hauskin on ehkä edessä huomenna kun morsiuspari paljastaa lähimmille ystäville päivämäärän!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Valokuvaaja

Eilen tuli viimeinen yhteydenotto viimeiseltä valokuvaajalta jolle morsian on laittanut postia. Nyt pitäisi päättää...

Ylikäsitellyt kuvat vai vähän luonnollisemmat
Halvempi hinta ja matkakulut vai kalliimpi hinta
Kuvaaja joka heti ehdotti hääpäivää kuvauspäiväksi vai kuvaaja jonka studio ihan kuvauspaikan vieressä

Kummankin kuvaajan vastauksista sai sen käsityksen että kaikki haasteet pystytään voittamaan. Sateella kuvataan suojassa tai jopa joskus ison varjon alla, liian aurinkoisella säällä mennään taas varjoon. Aikaa vaan täytyy varata pari tuntia ja se varmasti löytyykin koska vihkiminen on n. klo 15 ja kampaamokin aukeaa jo yhdeksältä (hurraa perjantaivihkipäivä!)

Morsian yritti saada sulhasta mukaan päätöksentekoon järjestämällä äänestyksen ja tässä on tulos:



Ilmeisesti tämä tarkoittaa että sulhanen ei juurikaan välitä kunhan morsian ei tilaa tonnin kokopäiväkuvauksia. 

Mutta kun morsian ei osaa päättää!!!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Riika

Häämatkakohde on vielä täysin auki mutta tänä kesänä morsian ja sulhanen lähtevät kokeilemaan matkustamista ensimmäiselle ikiomalle ulkomaanmatkalle. Kyllä! Tallinnassa ollaan käyty mutta osana isompaa porukkaa ja Suomessa ollaan matkailtu mutta ulkomailla ei olla käyty kaksistaan.

Matkakohteeksi valikoitui Riika. Morsian on matkaillut aika monessa Euroopan maassa perheensä kanssa mutta Latvia on korkkaamatta. Siellä sulhanen taas on ollut oman perheensä kanssa.


Morsiamelle olisi kelvannut pieni ja persoonallinen hotelli mutta sulhanen valitsi neljän tähden ketjuhotellin. Yksi syy oli se että morsian on ihastunut Tallinnan Nordic Hotel Forumin ikkunateippauksiin ja tässäkin hotellissa sellaiset taitaa olla. Nettikeskustelujen perusteella hotellilla on kuitenkin loistava sijainti ja mahtava aamiainen joten morsian ei valita.


Vähän jännittää vaikka morsian tietääkin että hyvin tullaan toimeen. Eniten jännittää se miten sulhanen suhtautuu morsiamen "pakko nähdä tämä, tuo ja se, ja juuri nyt"-matkavaihteeseen. Pysyykö sulhanen mukana vai eksyykö johonkin vanhaan kaupunkiin?


Sitten passiasiaa. Morsiamen passi vanhenee 12.06.2012. Eli juuri sopivasti kuukausi ennen häitä... kääk! Lisäksi häiden ja häämatkan välillä ei ole ehkä yhtäkään arkipäivää. Millään ei viitsisi ensi kesänä hankkia passia täysin väärällä nimellä (kuinka monta kertaa vuotta sillä edes voi matkustaa vanhalla nimellä?) mutta ei taida myöskään saada uutta passia etukäteen uudella nimellä. Pääseekö morsiuspari ollenkaan häämatkalle kesällä 2012?!?!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Novia D'Art

Yhä uudestaan ja uudestaan pitsisiä hääpukuja etsiessä näytölle pomppaa eräs tietty puku. Se ei ehkä ole täydellinen (morsian ei niin välittäisi vyöstä eikä varsinkaan valtavasta kitsch-soljesta) mutta jotenkin se on silti onnistunut lumoamaan.

Tarkempi googlaus paljastaa että puku on Novia D'Artin 2010 vuoden mallistosta ja sen nimi on Tokyo. Puku näyttää kalliilta mutta ainakin muutamasta nettikaupasta sitä saa lähes pilkkahintaan (tosin nämä hinnat ovat ilman tulleja yms). Tietysti piti selvittää mitä muita pukuja Novia D'Artilla on. 

 Malli: Dorita

Malli: Barbara

Malli: America

Malli: Topacio

 Malli: Noelia

Malli: Prince

Novia D'Artin kanssa on vain pari mutkaa. Morsian ei ainakaan googlaamalla saanut tietoa että merkin pukuja myytäisiin missään kaupassa Suomessa (tai Tallinnassa). Hääpukumatka Englantiin tai Espanjaan kuulostaa hullulta ja netistä tilaaminen todella uhkarohkealta.

Toinen ongelma on se että Tokyossa on laahus. Jos ja kun morsiuspukua joudutaan todennäköisesti kuitenkin lyhentämään niin kuinka onnistuu laahuksellisen puvun lyhentäminen? (Yhtään ei tosin haittaa vaikka koko laahus lähtisi lyhentäessä pois)

Muuten tilanne näyttää hyvältä. Jos morsian pystyy löytämään suunnittelijan jolta löytyy liuta omaa silmää miellyttäviä pukuja niin kyllä se ainoa oikea hääpukukin tulee löytymään.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Liiku, liiku, liiku!

Paino ei hievahda mihinkään vaikka viime viikon liikuntalautanen näytti tältä:

Ma: Sauvakävely 1h 20 min
Ti: Jumppa 25 min, pilates 1 h
Ke: Pyöräily 20 min ja 25 min
To: Lenkkeily 1 h 6 min, pyöräily 1 h 5 min
Pe: Pyöräily 2x20 min

Joten tällä viikolla otetaan aseeksi myös sykeliikunta eli Zumba. Viime syksynä se oli erittäin tehokasta. Niin tehokasta että polvi ei meinannut kestää sitä ilman kunnon zumbalenkkareita. Joten jos oireita ilmenee nytkin, täytyy syksyllä investoida kunnon kenkiin.

Vaikka vaa'an lukema ei hievahda mihinkään oli mittanauha armollisempi. Saattaa johtua myös mittauskohdasta mutta aivan kuin vyötäröltä olisi lähtenyt 2 cm ja lantiolta myös (huomatkaa että ne mitat jotka paljastettiin viime viikolla oli mitattu jo aiemmin).

Laihdutuksen henkinen puoli on osoittautunut vaikeammaksi kuin viime kerralla. Täysin siitä syystä ettei paino hievahda mihinkään vaikka morsian yrittää parhaansa. Sunnuntainakin tuli kieltäydyttyä tortillasta lounaalla ja syötyä pelkkää bataattikeittoa.

Ja ei, morsian ei aio alkaa karppaamaan vaikka joku sitä ehdottaisi.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Vaihtoehtovihkikaavat

Hesarin Nyt-liitteen (23.03.2007) vaihtoehtoiset vihkikaavat:

avioliitto tarkottaa
sitä että karkottaa
ympäriltä toiset
sua hallitsevat loiset
yhteiskunta painostaa
perhe täytyy perustaa:
siis virallista liitto!
starttaa lasten siitto!
vaan ei saisi olla
liian ahdas polla
kun määritellään perhe
ei mikään ole erhe
sä saat olla pomo
duumari tai homo
eikä panna pahaksi
jos liitto muuttuu rahaksi
puolisonne vanhemmat
kroisokset vai reppanat?
sitä kandee miettiä
älä seuraa viettiä 
Herra Ylppö (Maj Karma)

****

Avioliitto perustuu kahden ihmisen parisuhteelle ja siihen kuuluvalle uskolle, toivolle ja rakkaudelle.
Uskolle rakkauteen, parisuhteeseen ja yhteiseen elämään, toivolle siitä, että pahojen päivien jälkeen seuraa hyviä päiviä, ja rakkaudelle puolisoa kohtaan.
Kulmakivenä rakkaudelle toimikoon kunnioitus niin toisianne kuin suhdettanne ja avioliittoanne kohtaan.
Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä, tahdotteko ottaa tämän (nimi) aviopuolisoksenne? (Vastaus: tahdon) Lupaatteko tehdä kaikkenne rakastakseenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: lupaan. Samat kysymykset toiselle.)
Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyihin kysymyksiin julistan teidät aviopuolisoiksi.
Älköön sydämenne sulkeutuisi toisiltanne, älköön valhe astuisi liittoonne, älköön uskonne, toivonne ja rakkautenne kuolisi, älköön kunnioituksenne eikä tukenne toisianne kohtaan murentuisi. Älköön toinen teistä olisi koskaan toista vähempiarvoinen.
Varjelkaa sydämiänne ja liittoanne älkääkä tuottako toisillenne turhaa tuskaa.
Sofi Oksanen

***

Avioliiton tarkoituksena on lopettaa epäröinti ja epäselvyys sen seikan osalta, että ollaanko tässä nyt yhdessä vai ei. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheenjäsenet voisivat tulevaisuudessakin luottaa siihen, että tässä tämä nyt on. Ettei heti ensimmäisen konfliktin tullen aleta harkita eroa ja uhkailla tahi kiristetä sillä.
Oletko sinä (naisen nimi) valmis ottamaan tämän (miehen nimi) aviopuolisoksesi ja olemaan hänelle kiltti ja liiaksi komentelematta taikka moittimatta häntä, kuitenkin pitäen hänet ojennuksessa, jotta perheen harmonia säilyisi?
(Vastaus: kyllä)
Oletko sinä (miehen nimi) valmis ottamaan tämän (naisen nimi) aviopuolisoksesi ja osoittamaan hänelle rakkautta ja nöyrtymään hänen edessään mielessä pitäen, että juuri nöyryyden kautta kulkee henkisen kasvun tie?
(Vastaus: kyllä)
Julistan teidät aviopuolisoiksi. Voitte pussata.
Puhukaa keskenänne, kertokaa toisillenne tunteistanne välttäen pelkkää vihjailua ja siitä seuraavaa pettymystä, kun viesti ei mene perille. Opetelkaa ottamaan toistenne sanat vastaan ilman että ylpeytenne siitä kuohahtaa. Muuten menee persiilleen.
Menkää rauhassa.
Jukka Poika

***

Hyvät rakastavaiset,
tänään on se päivä kun te sanotte toisillenne: sinut minä valitsin. Sinun kanssasi tahdoin tulla näiden todistajien ja juhlavieraiden eteen. Rakkauteni sinuun saa minut katsomaan luottavaisin mielin tulevaisuuteen, sillä jokainen päivä sinun kanssasi on minulle arvokkaampi kuin yksikään päivä ennen sinua. Me kaksi luomme kodin, johon lasten on hyvä syntyä ja ystävien tulla. Sinua minä tahdon rakastaa ja sinua lupaan kunnioittaa.
Hyvät rakastavaiset, tänään on se päivä, jolloin me sukulaiset, ystävät ja viranomaiset sanomme teille: avioliittonne on tunnustettu ja suurella ilolla kirjoihin ja sydämiimme viety. (Nimi), lämpimät onnittelut avioliiton johdosta. (Puhuteltu sanoo: kiitos, ja kättelee tuomarin.) (Nimi), paljon onnea avioliiton solmimisen johdosta. (Puhuteltu kiittää ja kättelee tuomarin.) 
Pirjo Hassinen

***

Te olette tulleet tänään vahvistamaan suhteenne ja julistamaan sekä toisillenne että yhteiskunnalle päättäneenne tulla aviopariksi.
Rakkaus on kahden ihmisen keskinäinen asia. Avioliitto on näiden kahden ihmisen vastuullinen päätös olla yhdessä myös sukulaisten, tuttavien ja yhteiskunnan silmissä.
Rakentakaa siis yhdessä itsellenne ja läheisillenne tulevaisuuden yhteiskuntaa.
Avioliitto on tärkeä askel ihmisen elämässä. Te lupaatte tänään rakastaa toisianne. Mutta teidän rakkautenne tulee yltää myös muihin ihmisiin. Yhteiskunnan jäseninä teidän on vastattava yhteiskunnan tarpeisiin.
Perheenä teille ehkä tulee lapsia, ja teidän on kannettava vastuunne heidän edessään. Lasten kasvatuksen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin tulee olla osa teidän rakkauttanne.
Avioliitossa ihminen luopuu itsekkyydestään ja tulee osaksi kokonaisuutta. Hän luopuu osasta vapauttaan, mutta saa vastineeksi toisen ihmisen läheisyyden. Se on arvokas asia, eikä siihen tule suhtautua kevyin mielin.
Ei raha, ei maine ole niin arvokasta kuin rakkaus ja läheisyys.
Puolisoina te olette yhdenvertaiset. Rakastakaa toisianne ja muistajaa, että olette tänään omasta tahdostanne astuneet avionn ja päättäneet, että tästedes te muodostatte perheen ja että teidän tienne on vastedes yhteinen.
Olkoon kotinne teille onnellinen ja rauhaisa paikka, jonne te voitte aina tulla turvallisin mielin rakastavan ihmisen luokse.  
Jaakko Hämeen-Anttila

***

Tämä morsian toivoisi ettei maistraatin kaava olisi ihan yhtä lyhyt kuin yleensä ja että vihkijä tekisi siitä vähän henkilökohtaisemman meille. Lisää henkilökohtaisuutta morsian aikoo tuoda tilanteeseen omalla vihkivalalla (tai mikä se nyt ikinä onkaan) joka on salasanalla suojattu jotta tulisi sulhaselle ainakin sisällöllisesti yllätyksenä. Musiikkiesityskään ei ole poissuljettu tosin se tuntuu aivan liian työläältä järjestää ja turhalta menoerältä. Mieluummin sitten vaikka juhlapaikalle kuin maistraattiin, varsinkin jos kaikki häävieraat innostuvat tulemaan todistajiksi paikalle jolloin tila on muutenkin kortilla.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Morsian

Silläkin uhalla että näiden kuvien jälkeen joku oikeasti tunnistaa morsiamen niin paljastetaan minkälaista vartaloa tässä ollaan muokkaamassa. Kuvat sopivat myös rangaistukseksi siitä että tällä viikolla vaaka näytti tulokseksi +500 g. Joka tosin ei ole maailmanloppu ja kuuluu kuntoprojektin luonteeseen. Sitä paitsi edellinen -800 g tulos olikin jo liian hyvä. Lisäksi loppuviikon liikunnat menivät uusiksi perheessä ollaan hätätapauksen takia. Eihän laihduttaminen kuitenkaan saa olla elämän pääasia.

Mutta selitykset sivuun, tästä on hyvä jatkaa.


Rinnanalus: 82 cm  (rinnanympärys: 98 cm)
Vyötärö: 88 cm
Lantio: 119 cm

Parhaimmillaan nämä mitat ovat olleet (78 - 78 - 106) eli senttejä olisi hävitettävänä 4, 10 ja 13. Jotain toista voisi alkaa ahdistaa näiden mittaaminen ja tarkkailu mutta morsian tykkää haasteista. Lisäksi tosiaan viime kerralta ei taida missään olla ylhäällä kuinka paljon rinnanympärys muuttui joten nyt se on tallennettu tänne.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Valokuvauksesta

Morsian sai lievän paniikin kun luki että joltain oli mennyt toivekuvaaja sivuun koska toivottu päivä kesälle 2012 (!!!) oli jo varattu. Joten äkkiä postia sinne sulhasen toivevalokuvaamoon. Samalla morsian oppi vähän hääkuvauksesta.

Kyseinen valokuvaamo ei mielellään ota miljöökuvia hääpäivänä (niin kuin morsian tämän oli suunnitellut) siitä syystä että silloin säähän voi vaikuttaa vähemmän (esim. odottamalla pilven siirtymistä tai vaihtamalla kuvauspaikkaa monta kertaa). Laajaan miljöökuvaukseen varataan myös vähintään pari tuntia aikaa ja jonain muuna päivänä hääpari on rentoutuneempi eikä kelloa tarvitse vilkuilla. Molemmat toki ovat ihan järkeviä perusteluja. Kolmanneksi kyseinen valokuvaaja kertoi että paras aika ottaa miljöökuvia kesällä on myöhäinen iltapäivä - alkuilta eli juuri se hetki jolloin ravintola on varattu!!!

Niinpä valokuvaamo ehdotti että kuvat voitaisiin ottaa ennen hääpäivää esim. koekampaus ja -meikkipäivänä. Tässä ongelma on se että sen kerran kun morsiamelle on tehty koekampaus niin se tosiaankin oli "koe" eikä vastannut lopullista versiota. Tai sitten kuvaus voidaan tehdä hääpäivän jälkeen (varsinkin jos on vaarassa että puku likaantuu). Mutta tässähän on se ongelma ettei silloin ole meikkiä eikä kampausta ollenkaan!

Morsian ajatteli vielä mennä paikanpäälle sulhasen kanssa juttelemaan mutta suurin ongelma on se että kyseisen valokuvaamon hääpakettiin kuuluu vain yksi (!!!) käsitelty hääkuva.

Nyt morsian vasta tulikin kateelliseksi siskolleen jonka hyvä ystävä on valokuvaaja! Sulhanen sanoi leikillään että morsian on valinnut ystävänsä väärin ja morsian alkaa olla samaa mieltä.

P.S. Tänään lähtee postia sille toiselle suunnitellulle kuvaajalle...

tiistai 31. toukokuuta 2011

Lyhyen morsiamen puku

Arkistosta löytyi luonnosteksti jonka morsian oli unohtanut julkaista...  Hups, tämä kun olisi hyvin valottanut pukutoiveita jopa morsiamelle itselleen ennen hääpukuvisiittiä.

****

Vuodessa morsian ei ole muuttanut mieltään siitä että haluaa pitsiä hääpukuunsa. Millä keinolla tahansa. Huntu ei vieläkään kolahda mutta mielikuva lyhyemmästä puvusta alkaa vahvistua. Tänä aamuna löytyi Amoriinin hääpuvun valintaopas jossa sanotaan selvästi "Kovin runsashelmaiset puvut saavat pienen morsiamen katoamaan mekkoon". Tämä morsian kun on vaan himpun päälle 150 cm pitkä.

Silti lyhyillä puvuilla on huonojakin viboja. Miten mieleen tuleekin että kevytkenkäiset ja ei-niin-vakavasti häitänsä ottavat morsiamet pukevat sellaisen päälleen? Tai Kauniiden ja rohkeiden sankarittaret rantahäissään? Esimerkiksi Britney tai...


Älkää ymmärtäkö väärin, Martinan puku on oikein nätti. Ehkä eniten siinä tökkii pitkä huntu yhdistettynä lyhyeen hameeseen. Ja Martina nyt ilmeisesti ihan yleisesti. Britneyn puku taas oli halvan näköinen koska se nuolee pintaa. Tai sitten morsian on vain kateellinen ettei oma vartalo ole (vielä) tuossa kunnossa... 

Toinen vaihtoehto voisi olla edestä lyhyempi ja takaa pidempi puku.

Amoriinin kattavasta paketista näkee myös minkälaisia puvun malleja löytyy ja kaula-aukotkin on kuvattu perusteellisesti. Sivujen mukaan myös Prinsessa Victorian venekaula-aukko sopisi päärynämalliselle morsiamelle mutta olkaimeton ei. Olkaimeton ei koskaan kuulunutkaan suunnitelmiin mutta ainakaan Googlen kuvahaku ei tuo kovin montaa lyhyttä, pitsistä hääpukua jossa olisi paksumman puoleiset olkaimet.

Ilmeisesti Katen puvun inspiroimana myös tällainen ratkaisu alkaa kuulostaa varteenotettavalta:

maanantai 30. toukokuuta 2011

Simple lace wedding dress

kiitos kaikilla kauppavisiittiä kommentoineille. Ihanaa ettei morsian ole ainoa ja ihanaa että toivoa vielä on. Muutenkin on ollut aikaa analysoida kokemusta ja yrittää toipua siitä.

Pikainen Googlen kuvahaku palautti morsiamen uskon siihen että hänellekin löytyy vielä puku. Tällä kertaa hakusanoina oli "Simple lace wedding dress" ja parhaimmistoksi valittiin nämä puvut:


Nämä kaksi ehdottomasti ilman (värillistä) vyötä tai ainakin alempi ilman vyön solkea. Muuten silmää on alkanut miellyttää tämä pitsin ja morsiussatiinin yhdistelmä.



Tämä malli ei taas varmaan sovi kurvikkaalle morsiamelle. Mikä vääryys. Muuten jotain juuri tuollaista eli ei liian isoa helmaa ja olkaimet olisi tosi kivat (tosin ylemmät pitsibolero-ratkaisut käyvät ihan hyvin korvikkeina).


Ja tässä puvussa laahus on aivan liian iso. Kun ei ole kirkkoa jonka käytävää sillä pyyhkisi niin morsian ei oikein ymmärrä sen ideaa. Ei se näin vauhdikkaalle morsiamelle sovikaan.  Loppuilta oltaisiin jumissa jossain tai laahuksessa olisi iso repeämä.

Ja sitten löytyi yksi lyhyt mallikin. Mutta tuntuu että lyhyitä ei ole hirveästi ilman isoa helmaa. Toki hääpukuliikkeessäkin morsiamelle sanottiin että hänen päärynä/tiimalasi vartalolle sopisi loistavasti a-linjainen mutta tarvitseeko sitä silti liioitella?


Nimittäin perjantain ensivisiitistä morsiusliikkeeseen sai sen kuvan että kaikki hääpuvut ovat tällaisia:


Yhden simppelimmän puvun myyjä taisi esitellä (mutta se taas oli sarjassa pintaa nuoleva) joten joko muita ei ollut tai ne oli hyvin piilotettu. Vaikka morsian kyllä yritti sanoa heti ovella että haluaa yksinkertaista ja pitsistä. Olikohan kyseessä kielimuuri kun myyjä taisi ymmärtää pitsin ja tyllin olevan sama asia? Lisäksi myyjä ehdotti että (tyllinen) morsiuspuku voidaan leikata lyhemmäksi jotta siihen saataisiin morsiamen toivoma lyhyempi helma.  Eli jotenkin näin:


Juu, ei! Tulee liikaa mieleen naimisiin haluava show-tyttö. Tämä morsian kun näkee häänsä intiiminä, klassisena iltajuhlana eikä kabaree-esityksenä.

Ensi viikolla morsian taitaa käydä paikallisessa liikkeessä katsomassa valikoimaa. Voisi olla hyvä hetki myös kokeilla pari mekkoa ennen kuin vaivutaan epätoivoon. Voihan olla että alushameen lisäys (tai muutaman poistaminen) saa ihmeitä aikaan.