Valokuvaajaa ei ole vielä päätetty. Morsian sentään päätti että päättää sen (jos sulhanen siis ei ota aktiivisempaa roolia) ensi viikon loppuun mennessä. Ensi viikolla soitetaan myös maistraattiin (morsian hoitaisi kaikki asiat mieluusti sähköpostilla mutta tämä taitaa olla sellainen juttu joka kannattaa hoitaa puhelimessa). Monessa paikassa nimittäin on mennyt vuodet sekaisin ja hääpaikkakin vastasi ensin että ovat vapaana 13.07.11! Sulhasen velikin luuli että häät ovat tänä kesänä ja yksi valokuvaaja kirjoitti innokkaasti lauantaihäistä vaikka päivämäärä olikin oikein.
Molempien perheille on nyt siis ilmoitettu päivä ja juhlien luonnekin. Varoittelu toki aloitettiin jo viime kesänä mutta kaikki ovat suhtautuneet asiaan ihanasti. Morsiamen siskon mies jopa otti asiakseen soittaa itse morsiamelle ja onnitella (vaikka siis häistä on ollut puhetta jo kauemmin). Ja sulhasen isän kommentti oli "Miksi vasta silloin?!?".
Sulhasen äidille myös selvisi että mummot ja vaarit eivät kuuluu lähiperheeseen eikä heitä tulla kutsumaan. Morsian yritti vähän pehmitellä ja sanoa että se yksi mummo ei varmaan viihtyisi häissä joissa keski-ikä heiluu 30. vuoden paikkeilla mutta viestiä ehkä latisti vähän se kun morsiamen piti myöntää että hänellä itsellään ei ole enää mummoja eikä vaareja.
Niin kuin täällä on tapana niin kaikki esiin nousevat ongelmat ratkotaan heti. Eli poliisista vastasivat passikyselyihin näin:
"Uusi nimitieto ei ehdi päivittyä väestötietojärjestelmään, jos matka on jo hääperjantaita seuraavana maanantaina. Passi valmistuu väestötietojärjestelmän tiedoilla, myös sellaisessa tapauksessa että se olisi täällä valmistettava väliaikainen passi (voimassa vain matkan ajan ja myönnetäänkin vain erityisestä syystä. Express-passikaan ei noin tiukalla aikataululla onnistu (edes vanhoilla nimitiedoilla). Näin ollen, ainut vaihtoehto matkalle pääsemiseksi tuossa tilanteessa on matkustaa vanhalla nimellä olevalla passilla, jolloin matkaliputkin on varattava passin nimellä. Passi tulisi uusia nimen vaihtuessa, periaatteessa "vanhalla" passilla ei pitäisi siis matkustaa ollenkaan, mutta käytännössä olemme kuulleet tuon systeemin toimineen, näitä pikaisia häämatkoja tehdään kuitenkin aika paljon. Viiden vuoden passin toimitusaika on viikko. Suosittelemme varaamaan ajan lupapalveluihin pitkien odotusaikojen vuoksi."
Eli siis ennen häitä pitää hankkia voimassaoleva passi vanhalla nimellä ja häiden jälkeen se pitää uusia heti (tai pari viikkoa aiemmin) kun seuraavalle matkalle mielii. Vanhan niminen 5 vuoden passi ei siis ole oikea matkustusasiakirja vaikka vielä voimassa olikin mutta häämatkat ovat poikkeus. Tämän kaiken morsian tiesi jo keskustelupalstoja lukemalla mutta eniten kiinnosti nuo pikapassit. Eräs morsian oli nimittäin jopa vaivalla saanut uuden passin tilaukseen ennen häitä uudella nimellä. Mutta siis vaivalla.
Kaikkein hauskin on ehkä edessä huomenna kun morsiuspari paljastaa lähimmille ystäville päivämäärän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti