torstai 2. kesäkuuta 2011

Valokuvauksesta

Morsian sai lievän paniikin kun luki että joltain oli mennyt toivekuvaaja sivuun koska toivottu päivä kesälle 2012 (!!!) oli jo varattu. Joten äkkiä postia sinne sulhasen toivevalokuvaamoon. Samalla morsian oppi vähän hääkuvauksesta.

Kyseinen valokuvaamo ei mielellään ota miljöökuvia hääpäivänä (niin kuin morsian tämän oli suunnitellut) siitä syystä että silloin säähän voi vaikuttaa vähemmän (esim. odottamalla pilven siirtymistä tai vaihtamalla kuvauspaikkaa monta kertaa). Laajaan miljöökuvaukseen varataan myös vähintään pari tuntia aikaa ja jonain muuna päivänä hääpari on rentoutuneempi eikä kelloa tarvitse vilkuilla. Molemmat toki ovat ihan järkeviä perusteluja. Kolmanneksi kyseinen valokuvaaja kertoi että paras aika ottaa miljöökuvia kesällä on myöhäinen iltapäivä - alkuilta eli juuri se hetki jolloin ravintola on varattu!!!

Niinpä valokuvaamo ehdotti että kuvat voitaisiin ottaa ennen hääpäivää esim. koekampaus ja -meikkipäivänä. Tässä ongelma on se että sen kerran kun morsiamelle on tehty koekampaus niin se tosiaankin oli "koe" eikä vastannut lopullista versiota. Tai sitten kuvaus voidaan tehdä hääpäivän jälkeen (varsinkin jos on vaarassa että puku likaantuu). Mutta tässähän on se ongelma ettei silloin ole meikkiä eikä kampausta ollenkaan!

Morsian ajatteli vielä mennä paikanpäälle sulhasen kanssa juttelemaan mutta suurin ongelma on se että kyseisen valokuvaamon hääpakettiin kuuluu vain yksi (!!!) käsitelty hääkuva.

Nyt morsian vasta tulikin kateelliseksi siskolleen jonka hyvä ystävä on valokuvaaja! Sulhanen sanoi leikillään että morsian on valinnut ystävänsä väärin ja morsian alkaa olla samaa mieltä.

P.S. Tänään lähtee postia sille toiselle suunnitellulle kuvaajalle...

5 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin tuossa tilanteessa kääntyisin jonkun muun kuvaajan puoleen :S Meillä kaikki kuvat peruskäsitellään ja itse potretit vielä erikseen hieman perusteellisemmin.

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Vielä kun saisi sulhasen uskomaan että tämä: "potrettikuvaus miljöössä joista 10 käsiteltyä kuvaa,
    nettigalleria, tiedostot vapaalla teettämisoikeudella" on niin paljon parempi vaihtoehto ja oikeasti edullinen koska maksaa vain 70 euroa enemmän... Minä nimittäin haluaisin yhden rennon & hassun kuvan, jota itse jaksaa katsella ja yhden pönötyskuvan, jonka meidän vanhemmat varmaan haluavat ja kyllä niille 8 muullekin varmaan teema keksitään! ;D

    VastaaPoista
  3. Joo, mä en myöskään kyllä hyväksyisi tuollaista sopimusta missään nimessä! Nyt kannattaa kyllä kilpailuttaa muita valokuvaajia!!

    VastaaPoista
  4. Katselin tuolta suunnitelmista että teillä oli toisena kuvaajavaihtoehtona Markus Hallinen, enkä voi kuin suositella. Sillä miehellä on silmää ja paljon ideoita!

    VastaaPoista
  5. Meillä oli sama tilanne, haluamamme valokuvaaja oli varattu jo. Valokuvaaja ehdotti, että kuvaisi meidät jo häiden alusviikolla, esimerkiksi koemeikkipäivänä. Saan kuitenkin puvun vasta häitä edeltävällä viikolla, joten koemeikki- ja kampaus menisi ihan liian myöhälle, kampaaja haluaa kokeilla sitä jo kuukautta ennen. Jouduin siis ottamaan koemeikin- ja kampauksen lisäksi vielä yhdet ylimääräiset meikin ja kampauksen..

    VastaaPoista