sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Matematiikkaa

Taas kerran sai huomata kuinka laihduttaminen ja liikunta ovat silkkaa matematiikkaa.

Syksyn pumppi-tuntia on siirretty eteenpäin 1 tunnilla ja 15 minuutilla ja torstaina vakaa tarkoitus oli mennä sinne ja spinning-tunnille mutta se tarkoitti salille lähtemistä vasta klo 17, joka ennen liikuntakärpästä oli viho viimeinen hetki istua iltaruokapöytään.

Tarkoituksena oli siis mennä 45 minuutin spinningiin klo 17:30 ja siitä suoraan 55 minuutin Crossfit-tunnille (joka tällä viikolla korvasi pumpin). Klo 16:30, kun jumppapaita oli jo päällä ja kassi pakattuna, alkoi maha kurnia. Aamupala oli syöty ajallaan, lounas ajallaan, välipala ajallaan. Ja siinä se vika varmaan olikin. Omena ei hiljentänyt kurnivaa mahaa ja morsian on käynyt jumpissa tarpeeksi kauan tietääkseen ettei sinne kannata lähteä nälkäisenä. Koska glukoosivarastot ovat jo ennalta pienet, polkemaan lähteminen nälkäisenä olisi katastrofi.

Onneksi maailma ei kaadu yhteen lepopäivään. Päinvastoin; niitä pitäisikin pitää. Kuulemma.

Tästä viisastuneena on tuskin turha haaveilla torstain pumppi-tunneista. Paremmin tankkausaikatauluun sopivat klo 16:30 alkava combat ja klo 17:00 alkava kahvakuula. Jatkossa siis kannattaa olla salilla rehkimässä jo klo 17 koska silloin elimistö ei ehdi edes huomata nälkää vaan se siirtyy eteenpäin. Jos taas lähtee vasta klo 17 ei todennäköisesti tule jaksamaan koko treenejä.

Jos ette morsianta usko niin ostakaa uusin KG-lehti (tammi-helmi/2012).

2 kommenttia:

  1. Pelkällä proteiinilla tai omenalla ei pitkälle mennä. Itse tankkaan hiilareita aina ennen treenejä, sillä jaksaminen perustuu aika pitkälle siihen, onko niitä kehossasi sillä hetkellä kuinka paljon.

    Jos hiilihydraatteja ei ole tapana syödä paljoa, ei niistä muutamasta ruispalasta kannata kovin huonoa omaatuntoa potea: hiilarivarastot tyhjentyvät treenien aikana, ja ne yksinomaan auttavat jaksamaan paremmin. Treenin ajankohdallakaan ei ole väliä: kunhan vain syö vaikka kaksi palasta leipää pari tuntia ennen treeniä, niin helposti jaksaa :)

    VastaaPoista
  2. Täytyy keskustella asiasta treenarin kanssa mutta jos viimeksi oikein ymmärsin meidän ruokajuttelua niin mun kai onkin tarkoitus jonkin verran mennä miinusmerkkisillä glukoosivarastoilla kun ruokavalio on laadittu sellaiseksi että sillä laihtuisi ilmankin liikuntaa...

    VastaaPoista